Groomin perustaja Sami Heino sai idean rokahtavaan liikkeeseen löytäessään liiketilan erinomaisesta paikasta, musiikkiliikkeiden vieressä ja live-iltoja järjestävän baarin naapurista. Rokkityyli sai kruununsa roskiksesta löytyneestä kitarasta ja tielle pudonneesta takasta.

Helsinkiläinen Groom Rock –parturiliike oli syntyessään noin kymmenen vuotta sitten Groom-liikeryppään toinen perustettu liike. Ensimmäisestä 30 m2 ja kahden penkin liikkeestä päästiin näin laajentamaan lähes 70 neliön tiloihin, joissa kuudella penkillä työskentelee viisi parturia. Uusi Groom veti rokkireleet niskaansa naapureiden inspiroimana.
– Ajattelin, että alueella pyörii musaihmisiä ja heitä voisi Rock-henkinen liike kiinnostaa. Nyt kaikki muut ovat lopettaneet tai muuttaneet, mutta me porskutetaan vielä ja pidetään rokkimainetta kulmilla yllä, Sami kertoo.

Groom Rock sai sisustuksensa tee-se-itse-remontilla ja sisustusmateriaaleilla, jotka on joko varta vasten rokkiteemaista liikettä varten hankittu tai sattumalta löydetty ja istutettu arvoiseensa paikkaan parturiliikkeeseen.
– Tiskin ja lamput ostin konkurssihuutokaupasta. Se oli ensimmäinen huutokauppani ja tuli yllätyksenä, että kaikki kamat pitää maksaa ja viedä pois saman päivän aikana. Loput esineet olen hankkinut kierrätyskeskuksesta, ja esimerkiksi kitaran löysimme roskiksesta: Kitarassa on HIFKin ja saman vuoden lätkän Suomen mestareiden nimmarit Granlundin veljeksistä, Peltoseen ja Melartin sekä lisäksi muuta sekavaa läppää, Sami kuvailee.

Groom Rockia vetää Marianna Harjunen, joka ihastui tilaan jo tehdessään siellä koetyöt parturipaikkaansa varten.
– Täällä on koko ajan hyvä härdelli. Asiakkaita tulee ja menee jatkuvasti ja saa olla tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Vaikka liike on Rock, käy meillä asiakkaita pukumiehistä perusjannuihin, Marianna kertoo.
– Asiakkaillemme tärkeintä on, että liikkeestä löytyy taitavan parturoinnin lisäksi asennetta, jonka asiakkaat kokevat hauskaksi ja mielenkiintoiseksi, Marianna kertoo.

Koska rekvisiittaa on liikkeessä paljon, riittää niistä myös kerrottavaa asiakkaille vuosi toisensa jälkeen. Moni löytääkin seiniltä aina jotain uutta mielenkiintoista.
– Täältä löytyy paljon pieniä yksityiskohtia ja juttuja, joista voi tarinaa kertoa vielä näin vuosien jälkeenkin. Meistä on hienoa, että tilassa on säilytetty tietty rosoisuus, ettei olla lähdetty heti maalaamaan pientä kolhua piiloon, Marianna kertoo.
Sami vahvistaa tarinan kertomalla, kuinka sisustustakka päätyi koristamaan nahkasohvan vierustaa.
–  Ostin takan uutena ja lähdin viemään sitä peräkärryssä liikkeeseen. Takka putosi Lauttasaaren sillalle! Takana tullut autoilija ei tätä arvostanut, mutta me tykkäsimme, sillä takkahan olisi näyttänyt liian uudelta ja hienolta meidän makuumme, jos se olisi saapunut perille asti ilman kolhuja, Sami nauraa.

Groom Rocks –liikkeen tiimi: Rami Almaszadeh, Jasmiina Kolehmainen, Marianna Harjunen, Heidi Henriksson ja Anni Roine. Kuvasta puuttuu Ella Heinilä.