MAANANTAI. Syysmaanantait ovat aina niitä hyvin hitaita, uneliaita ja harmaataivaisia aamuja.  Viikon alkua keventää läheinen kahvila, josta sieppaan työmatkallani viileään syysilmaan kuuman chai laten. 

Liikkeeni Hyvän Ilman Parturi-Kampaamo Salon 16, joka on kutsunut minua työhön jo yli viiden vuoden ajan, sijaitsee Lahden torin laidalla toisessa kerroksessa katutasosta.

Kaupungin keskusta on kylmä, betoninen ja hiljainen, mutta stereoty-pioistaan poiketen lahtelaiset linja- autossa ja kahvilassa hymyilevät toisilleen ystävällisesti. 

Kampaamolle saavuttuani huomaan hetken kuluttua istuvani pesu-paikan tuolissa, hämärässä liiketilas- sa take away -muki kädessäni  ja hymyileväni myös. 

Tunnistan olevani aikaisempaa onnellisempi liikkeessäni, tavatessani pian taas viikon ensimmäisen siitä asiakaskunnastani, joka kantoi minut menneen vuoden läpi. 

Pyöritellessäni ajatusta koronan vaurioista yhteiskunnassamme muutun melankoliseksi, joten hulautan lopun latesta huiviini ja alan valmistautua alkavaan työhön.

Tämän vuoden ajan olen saanut työskennellä kuvassa näkyvän yrittäjän Kaisan vierellä.  Hän täyttää työtilamme kuplivalla, valoisalla ja positiivisella energialla. (@hiusmuotoilu_kaisa)

Molempien viikon hiusduunit luonnollisesti päivittyvät somealustoillemme nähtäväksi, mutta taustalla tapahtuu paljon myös tehokasta suunnittelua ja ahkeraa toteutusta liikkeen eteenpäin viemiseksi. Dynaamista yhteistyötä tarvitaan!

TIISTAI. Havahdun ajatuksistani liiketilan summerin soittoon ja tämä aurinkoinen aamu alkaa vauhdikkaasti tutun vaalennusasiakkaan kanssa. Vaalennuksia tulee vastaan päivittäin ja vaalennusainetilausten määrät pyörryttävät. Mutta minkälainen kampaaja sitä olisikaan, jos ei iloitsisi aina kun hiusten pohjaväriksi saadaan jälleen tasalaatuinen ja -värinen vaalea, kuin kanvas, johon taiteilijallaan on kaikki mahdollisuudet.

Asiakkaan hiusväriä huuhdellessa tulee mieleeni etsiä hiusmalli, jolle maalailla uusia hiusvärejä. Tai miksei uusia mielikuviakin.

Arvokasta meripihkan ja marmeladin punakultaista, myrkyllistä dioxazinen neonhohtoista violettia… Katse harhailee ja etsii sävyjä, joiden luominen hiusväriksi olisi seuraava haasteeni.

Tunnepohjalta värjäävälle ei ole sävyistä olemassa tarkkoja reseptejä, vain visuaalinen kuva siitä, kuinka monesta purkista sekoittamalla lopullinen vivahde värikuppiin muodostui. Vähän sitä ja vähän tätä.

Työpäivä sisälsi myös teippipidennyksen huollon, mutta kameran rulla näyttää uusista hiuskuvista kovin tyhjältä. Teen mielelläni muutamia pidennyksiä viikossa ja pidän niitä salaa lempityönäni. 

Työpäivän päätteeksi katselen peilin kautta punavioletin suoravärin tahrimia käsivarsiani, ja toivon etten näytä pahoinpidellyltä. Piilotan värjäystyöni jättämät jäljet takin hihojen alle bussiin noustessani. 

Nappikuulokkeissani soi täysin päinvastainen musiikki liiketilani Me Naiset -radioon verrattuna ja tumman konemusiikin soundi kuljettaa hämärässä illassa kotiin saakka. Mikäli basso houkuttelee sinut viikonloppuna musiikkitapahtumaan, törmäät minuun varmiten tanssilattialla.

KESKIVIIKKO. Käynnistän tietokoneeni ja katselen näppäimistön led- valokuvioiden heräävän leikkisästi eloon, mutta haukotuksista ei meinaa tulla loppua. Napsautan vedenkeittimen päälle ja odotan. Odotan myös hetkeä, jolloin muuttuisin vielä aamuihmiseksi. 

Tarina alkaa siitä, kun hain Lahden kaupungin myöntämää myynnin ja markkinoinnin palveluseteliä alkuvuodesta, ja päädyin onnekkaana muutaman kymmenen valitun joukkoon. Valitsin yhteistyöhön lahtelaisen mediatalon ProMedian, jonka kanssa lähdimme suunnittelemaan Salon 16 parturi-kampaamon omia, puuttuvia nettisivuja. Kuvauksiin saimme hälytettyä myös paikalle rohkeita, kameraa pelkäämättömiä hiusmalleja asiakaskunnastamme.

Verkkosivujen lisäksi on käynnissä brändiuudistus, jota osaltani sosiaalisessa mediassa suoritan Instragramin, Facebookin ja Google My Businessin puolella. 

Yht’äkkiä päätös verkkosivun ilmeestä tuntuu suuremmalta kuin se onkaan.

Villasukat jalassa, kissa sylissä ja teekupillinen höyryävää oolongia tietokonepöydällä on mukava vaihtelu kiireisille työpäiville liikkeessä. Muuten se, mitä lajikkeita aamujuomaani haudutan, tuntuu olevan tietynlainen hifistelyn paikka teenjuojien joukossa. Eihän meillä muuten olisi olemassa teekauppoja, jollei teen juontia otettaisi tietynlaisella, englantilaistyyppisellä vakavuudella.

TORSTAI. Lysähdän liikkeen eteisen nahkasohvalle ja vauhtini loppuu kuin seinään. Selaan asiakasviestejä croissantinpuolikas kädessäni ja ajanvarauskalenteri sylissä. 

Nostan katsettani eteistilan skandinaaviseen sisustukseen, johon laitatin uusia kalusteita. Mustavalkoista, puuta, keltakultaa… Asiakkaat kehuvat usein ääneen koivukuvioisia peilipaikkojen tuoleja tai kampaajien kultaisia satulatuoleja. Työpaikalla viihtyvyys ja laadukkaat työvälineet ovat ehdottoman tärkeitä, eikä vähän kimalletta ole koskaan tappanut ketään. 

Ajattelen, että tänne johonkin nurkkaan mahtuisi uusi ringlight, joka helpottaisi syyshiusten kuvaamista.

Lähetän heti somessa viestin tutulle bränditalolle kysyäkseni valaisimista ennen kuin unohdan asian. Taas.

Kodinomainen liiketilamme on asiakkaille viihtyisä, moni  asiakas viettää täällä useita tunteja, jopa päivänsä. Tutuimmat asiakkaat osaavat jo varautua villasukin ja eväsrasioin.

Omaan kotiini astellessani vastassa on heti kaksi kissaa ja viereisessä huoneesta hohtaa sinertävää valoa. Siellä odottaa afrikkalainen biotooppi-akvaario vailla viikottaista huoltoa. 

Vedenvaihto ja sitkeän levän rapsuttelu lasista minkälieyrityksen-kanta-asiakaskortilla hihat kastu- neena on työlästä, mutta pala vedenalaista maailmaa kotona on miellyttävä omistaa. Niiden, jotka haaveilevat liiketilan akvaariosta tulisi kuitenkin tietää, että harrastus on paljon tietotaitoa vaativaa, kokeneellekin aika ajoin vaikeaa ja huomattavan arvokas.

PERJANTAI. Puolijuoksen Lahden ytimestä kohti Salpauksen ammattikoulua, jossa kampaajamestarin erikoisammattitutkinto onnekseni järjestetään, vain kävelymatkan päässä.

Teams ei ole käsissäni taipunut mihinkään, joten klassinen opetustyyli sopii minulle paremmin ja muistuttaa paluusta aikaan ennen pande miaa. Kiirehtiessäni katselen jalkojen alla kulkevaa asfalttia ja mietin että matkustamisessa toiseen kaupunkiin voisi kuitenkin nauttia hotellin puitteista ja uuden kaupungin miljööstä.

Tähän viikonloppuun sisältyy paljon projektinjohtamisen materiaalia, ja se valmistelee tulevaa näyttöä varten. Koulurakennus on hiljainen, luokan valot on himmennetty ja katselen heijastettua diaa projektien suunnittelusta. Vaikka huonosti nukuttu yö tuntuu puuduttavan jotain takaraivosta, seuraan mielenkiinnolla uutta aluevaltausta opintojeni kokonaisuudesta.

Olemme käyneet läpi jo asiakkuuksien johtamista, kampaajamestarina toimimista, tehneet projekteja ja koonneet portfoliota.

Kun koulupäivä on ohitse, voin miettiä perjantai-illan kuluttamista. Voin vapaa-ajallani päivittää somea, pelailla videopelejä, katsella elokuvia, tai tupsuttaa puuterisiveltimellä pölyt pois elokuvamemorabilia kokoelmastani, mieluummin kuin suunnata kaupungin menoihin.

Asiakkaana käyvien elokuva-, videopeli- ja keräilyharrastajien kanssa yhteinen puheenaihe on arvokas, mutta muille lähinnä lapsellinen. Tai kun joku kysyy minulta, mitä suoratoistopalvelua käytän, on listani niistä yllättävän pitkä. ”Kaikkia” ei vastauksena ole kovin liioiteltu.

Viihdyn hyvin iltaisin myös lähi-luonnossa. Käyn usein korin kanssa talon takaisessa metsässä, ja olen tainnut muotoutua vuosien varrella käveleväksi sienikirjaksi. Löydän itseni perjantai-illan vietosta jälleen oranssinkirjavien puiden ympäröimänä.

VIIKONLOPPU. Lauantain koulupäivän jälkeen istun punaisella kotisohvallani viestitellen valokuvaajan kanssa ja väistelen kissojen juoksukohtauksia nojan ylitse. Alan pikkuhiljaa valmistautua sunnuntain kuvauksiin jossa toimin harrastemallina.

Valmistautuminen tarkoittaa lähinnä kulmien vaalentamista, kynsien lakkaamista, vaatekaapin selausta ja junalippujen varausta huonon Netflix-sarjan pyöriessä taustalla. 

Sunnuntaiaamusta nousen ylös jo pimeän aikaan jatkamaan valmistautumista. Venyttelen kampaajan jumiutuvia lapoja, napsuttelen hämärässä päälle meikkipöytäni valaisimet ja etsin käsiini vihreän spray-pullon.

Väritän kuitutakkuni spray-hiusvärillä, joka haisee imelästi lapsuuden vapulta ja pieni jännitys hiipii mukaani kuvauspaikalle siirtyessä.

Helsingissä on kylmä, mutta valokuvaajat Arto Von Girgensson sekä Aleksi Vartiainen tekevät nopeaa ja tarkkaa työtä säästä ja ympäröivistä ihmisistä huolimatta. Päivä kuluu nopeasti kuvausten lomassa. 

Kotimatkalla junan ravintolavaunu tarjoaa höyryävää minttuteetä. Istun talvinen untuvaparka ylläni, ja katselen viime kuvauksista studiolta kuvia, jotka kilahtivat puhelimeeni dropbox-linkkinä. Kuvaajana taitavaakin taitavampi Matias Mäki. 

Kuulokkeista elokuvien soundtrackejä kuunnellen jaan mallikuvan someeni ja kirjoitan tämän päiväkirjani loppuun. Pyörittelen samalla leikkimielistä arvailua mielessäni siitä, kuinka moni ajatuksiani mahtaa vielä taukohuoneissa tai kampaajansa tuolissa lukea.

Ammattinimike: Parturi-Kampaaja.

Liike, jossa työskentelet: Hyvän Ilman Parturi-Kampaamo Salon 16, Lahti.

Erityisosaamisalueet: Erikoisvärjäykset, hiustatuoinnit, kemia, hiuskatastrofien pelastustyöt.

Mitä teet ensi viikolla: Kouluttaudun ja ostan epäterveelliseen tapaan hedelmäkulhon täyteen Halloween-karkkia.

Terveiset kampaajille: Ladatkaa akkujanne, pikkujoulukausi on pian täällä!

Somekanavat: @hik.salon16 @hairstylist_julialind