Suomalaistiimi kisaamaan MM-maskeerauksesta – Tavoitteena nopeus ja näkemys
Ensimmäistä kertaa koskaan Suomesta lähtee kokonainen tiimi kisaamaan maskeerauksen MM-tittelistä Itävaltaan syyskuussa 2024. Ryhmää johtaa ja valmentaa helsinkiläisyrittäjä Jasmiina Walters, luovan maskeerauksen maailmanmestari 2023.
Kilpailemisesta Jasmiina Waltersilla on vankka kokemus. Hän oli viisi vuotta peräkkäin hopeasijalla MM-sarjassa, kunnes voitto viime vuonna heltisi. Ja heltisi peräti kahdessa sarjassa. Jasmiinan itsensä mielestä voitot tulivat
nimenomaan kilpailemisen kehittämällä nopeudella ja rutiinilla.
– Silti voitto tuli yllätyksenä. Olin kyllä paljon harjoitellut ja nopea todellakin jo olen, hän sanoo.
Nopeus ja lopputuloksen virheettömyys ovat arvioinnin kohteena.
– Kiitos mestaruudesta kuuluu myös lähipiirille ja kollegoille jotka ovat jaksaneet puskea minua eteenpäin kaikki nämä vuodet.
Jasmiina Walters arvostaa neuvoja ja palautetta.
– Olen kuunnellut tuomareiden ja Masterclass-ohjaajien vuosien aikana antamaa palautetta ja kehittänyt osaamistani niiden perusteella.
– Nyt olen itse tuomarina vuoden 2024 MM-kilpailuissa. En voi siksi antaa kilpailutyöstä suomalaisille osallistujille palautetta, mutta pystyn toimimaan muuten mentorina ja olen valmistanut heidät niin hyvin kuin mahdollista tulevaan.
– Olemme käyneet läpi mallin valintaa, teeman käsittelyä sekä miten rakentaa kilpailukokonaisuus, parantaa tekniikkaa, tehostaa työskentelyä ja kehittää nopeutta. Olen jakanut kaiken kokemukseni vuosien varrelta ja olemme analysoineet aikaisempien vuosien töitä ja pisteytystä, jotta jokainen ymmärtäisi kilpailun kovan tason ja sen mitä kärkikolmikkoon sijoittuminen vaatii.
KILPAILUSSA TEHDÄÄN annetussa ajassa Photoshop ready makeup eli virheetön meikki. Kuulen usein sitä että olen nopea työssäni ja silti lopputulos on virheetön.
– Miksi kilpailla? Mitä hyötyä siitä on?
– Kilpailu auttaa osaavaa ihmistä haastamaan itseään. Menestys tuo parhaimmillaan kansainvälistä näkyvyyttä töille ja antaa mahdollisuuden tutustua muihin alan ihmisiin, valokuvaajiin, malleihin ja maahantuojiin.
Mitä mieltä olet suomalaisten maskeeraajien tasosta ylipäätään?
– Suomessa on lahjakkaita maskeeraajia ja todella hyviä tekijöitä. Kilpailumaskeeraus on täällä jäänyt vähemmälle ja suurin syy taitaa olla kriittisyys omaan osaamiseen sekä pelko siitä, että ”Entä, jos en sijoitu?”.
– Jokainen voi osallistua kilpailuihin. Kaikilla joku on ensimmäinen kerta. Se tulee joka tapauksessa olemaan ikimuistoinen kokemus ja ensimmäisestä kerrasta on hyvä lähteä kehittämään itseään seuraaviin kilpailuihin.
– KILPAILUMASKEERAUS on oma juttunsa. Olen painottanut jokaiselle koulutukseni käyneelle maskeeraajalle, että kilpailussa haastetaan itseä, mutta kilpailun lopputulos ei määritä ihmistä maskeeraajana. Vaikka et voittaisi kilpailuja se ei tarkoita että maskeeraajana olisit huono. Se tarkoittaa, että kyseisenä kilpailupäivänä ja sillä hetkenä jollain toisella oli parempi visio, joku toinen käytti ajan tehokkaammin ja oli juuri sinä päivänä juuri näissä kyseisissä kilpailuissa parempi. Tämä voittaja ei välttämättä olisi ollut parempi toteuttamaan jotain toista meikkiä johonkin toiseen tilaisuuteen. Se että minulla meni useampi vuosi voittaa MM-kilpailut on kehittänyt minua valtavasti maskeeraajana.
JASMIINA ON MYÖS yrittäjä ja omistaa liikkeen Studio Rebelicious Helsingissä.
Syksyllä 2023 tuotiin markkinoille hänen oma sivellin sarja JasmiinaMUA by Duroy.
Vuonna 2022 Keväällä Jasmiina julkaisi kirjan, Lights out by Jasmiina MUA. Kirja on taidekuvakirja ja toteutettu yhteistyössä valokuvaajien, mallitoimistojen sekä stylistien kanssa.