Thang Nguyen kotoutuu kampaamalla ja kouluttamalla
Itseoppinut kavereiden tukan parturointi on nyt varsinkin nuorten poikien keskuudessa muotia.
Mutta voi taipumuksensa löytää niinkin, että äiti ja isä kehottavat poikaansa tarttumaan saksiin ja kokeilemaan. Pyytävät peräti leikkaamaan omat hiuksensa. Rohkeat vanhemmat.
Näin kävi Thang Nguyenille 15 vuotta sitten.
Isä ja äiti olivat vähää aiemmin tulleet töihin Suomeen paremman elämän toivossa Vietnamista. Isä ensin ja äiti ja poika perässä. Palkka närpiöläisellä kasvihuoneella ei ollut suuren suuri ja rahaa kampaamokäyntien ylellisyyteen ei ollut.
– Olin 17 vuotias. Sain käteeni veitsen, kehotuksen leikata pikkuisen kerrallaan ja puhelimeen Youtube -videon, hymyilee Thang Nguyen nyt, kun aikaa on kulunut 15 vuotta. Tänään hän on koulut käynyt parturi-kampaaja ja alallaan tunnustettu ammattilainen Vaasasta. Vanhempiaan hän kiittää alkuopetuksesta ja tuesta.
– Leikkaan ja hoidan vanhempieni hiukset vieläkin. Isällä on tällä hetkellä muodikas skin fade ja hän haluaa että leikkaan sivut todella lyhyiksi. Äitiä miellyttää vaihdella väriä ja leikkausta.
Olitko alusta asti luonnonlahjakkuus? kysyy toimittaja.
– No, enpä tainnut olla. Muistan miten leikkasin kuivaa hiusta. Jo se veitsen äänikin pelotti.
– Äiti kiitti kuitenkin poikaansa: Hyvä tuli. Ensi kerralla vielä parempi.
Suomen noin 12 000 vietnamilaista kiitetään sopeutuvuudesta ja kyvystä pitää huolta itsestään ja sukulaisistaan. Sossun luukulla vietnamilaisia ei juuri näe.
Thang Nguyenin tarina on sopeutumisesta hyvä esimerkki.
THANG OPETTELI ruotsia, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kun oltiin, meni lähihoitajakouluun ja armeijan jälkeen opiskeli vielä parturi-kampaajaksi. Ollessaan töissä lähihoitajana palvelutalossa hän – kuinka ollakaan – päätyi leikkaamaan vanhusten hiuksia.
– Tein sitä mielelläni. Pidän auttamisesta. Minulle tuottaa iloa nähdä iloiset ilmeet, kun ihmiset näkevät lopputuloksen. Iloisina he alkavat voidakin paremmin.
– Armeijassa minut tunnettiin ”parturina”. Sain sielläkin hyvää harjoitusta.
– Lopulta pyrin kampaajakouluun ja valmistuin 7 vuotta sitten. Tyytyväisenä itseeni, sillä olin tehnyt parhaani, kuten olin itselleni luvannut.
Kampaajanuran alku ei kuitenkaan ollut helppo, sillä ensimmäinen työnantaja meni nurin. Kun korona iski 2020, Thang oli jo töissä nykyisessä työpaikassaan Label4:ssa. Suomi seisahtui ja osa kampaamoista sulki ovensa, osa piti auki erityisjärjestelyin ja osa yritti toimia kuin ei pandemiaa olisikaan.
– Minä päätin olla käytettävissä aina. Pidin listat auki klo 9-19 ja olin paikalla maski päässä odottamassa, tuli asiakkaita tai ei. Maskinkäyttö ei meille aasialaisille ole muutenkaan mikään ongelma.
– Asiakkaat taisivat arvostaa tätä, sillä pikkuhiljaa tulosta alkoi näkyä ja uusia asiakkaitakin tuli. Olen kiitollinen.
Thang kertoo olevansa Kampaamo Label4:n kuusihenkisen työporukan ainoa ulkomaalaistaustainen. Näkyykö ero muussa kuin ulkonäössä?
– Hyvin vähän. Kaikki palvelevat kaikkia ja kollegaa autetaan mielellään, kertoo Thang.
– Viihdyn hyvin. Uskon, että minustakin pidetään työkaverina ja arvostetaan työmoraalia.
– Olin tammikuun lomalla ja käymässä vaimoni ja pienen poikani kanssa ensimmäistä kertaa Vietnamissa. Kun tulin takaisin, sanoivat töissä, että olivat kaivanneet. Se lämmitti mieltä.
– Kampaamot Vaasassa kilpailevat keskenään, mutta hyvin sopuisasti. Muita suositellaan jos itsellä ei juuri sillä hetkellä ole tilaa. Tiimi se on kaupunkikin, sanoo Thang Nguyen.
Pidän auttamisesta. Minulle tuottaa iloa nähdä iloiset ilmeet, kun ihmiset näkevät lopputuloksen.
MAMU-SARJASSA on pakko kysyä rasismista. Oletko kohdannut ilkeyttä ja syrjintää?
– Ikävä kyllä olen.
– Kun kerran menin kysymään vuokratuolipaikkaa, käännettiin selkä ilman selityksiä ja miettimättä hetkeäkään. Pelkän rodullisen ulkonäön perusteella, kertoo Thang.
– Itse en ole rasisti. Mustat, muslimit ja juopot suomalaisetkin kelpaavat. Elämä ja tausta on tehnyt heistä omanlaisiaan, eikä minun tehtäväni ei ole vaikeuttaa kenenkään elämää.
– Ja yritän pitää mielessä, että minäkin saatan tarvita apua joskus.
– On paikkakuntia, joissa paikalliset eivät vain kerta kaikkiaan tykkää kenestäkään muualta tulleesta. Ajattelevat, että jos joku ulkolainen on ”mätämuna”, sata muutakin on.
Thang, joka kiertää STMNT-brändilähettiläänä ympäri Suomea, näkee, että asenteet ovat erilaisia eri puolilla maata ja eri aloillakin ollaan erilaisia. Hiusalan ihmiset ovat avoimia ja he iloitsevat saadessaan tutustua muualta tulleisiin. Vaasa myös on avoin kaupunki. Kaunis ja rauhallinen, oli kesä tai talvi.
– Ja täällä ovat tärkeät ihmiseni. He, jotka ovat minua tukeneet, sanoo Thang vakavasti.
Thangin asiakkaista valtaosa on nuoria miehiä ja nuoria naisia. Pojat ovat ennakkoluulottomia. Osa tietää tarkalleen mitä tahtoo. Nuoret tytöt tahtovat muutaman highlightin. Ei liikaa. Oli sävy 8 tai 10, blondimpaan pyrkii lähes jokainen, hymyilee Thang Nguyen.
Entä mitä vanhoille rouville?
– Vanhat ladyt eivät muodonmuutoksille lämpene, mutta kyllä heillekin jotain trendikästä pitää saada. Ehkä uusi sävy, Thang hymyilee ja muistaa yhtäkkiä:
– Volyymiä! Heille pitää olla volyymiä. Ja pesut ja hieronnat pitää tehdä erityisellä huolella ja aikaa säästämättä.
Toimittajaa alkaa surettaa, että Vaasaan on monen tunnin ajomatka.
– Kun isä vierastyöläisenä Suomeen 2008 tullessaan näki koulujen tason, hän päätti yrittää saada äidin ja minut tänne. Se oli viisas päätös. Vietnamissa kova työkään ei taanut silloin tulevaisuutta. Sitäpaitsi minä olin hankala nuori. Villi.
Thang, millainen on hyvä kampaaja?
- Hyvällä kampaajalla pitää olla erityisosaamisalueita. Kolme tai neljä.
- Hyvän kampaajan tunnistaa välittämisestä. Hän kyselee. Ja kuuntelee vastaukset.
- Hän tahtoo tietää taustoista. Katsoo asiakasta. Kasvojen muotoa, ihon väriä ja sävyjä.
- Ehdottaa asioita.