Alalla allergiasta huolimatta

Turkulainen parturi-kampaaja, Hiusmuotoilua Tunteella -liikkeen omistaja Riika Isoviita on lapsesta asti ollut moniallerginen: ruoka-aineet, eläimet, siitepöly, ppd, kromaatti… Lista on pitkä ja lohduton ja Riika tietää sen. Hän on myös päättänyt, ettei aio luopua unelma-ammatistaan parturi-kampaajan työstä, vaan taistelee allergioita vastaan – kaikin mahdollisin keinoin.

-En saanut lääkäristä tarpeeksi kattavaa tietoutta allergioista. Minulla oli nuorempana musta tukka ja lääkäri kehotti värjäämään sen punaiseksi. Toinen lääkäri käski testaamaan kampaamotuotteita iholleni itse ja poistamaan käytöstä epäsopivat. Jos olisin noudattanut näitä ohjeita, olisin ehkä hengetön. Käännyin entisen kemian opettajana Raija Karan puoleen. Raijalta sain kattavaa tietoa mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, Riika kertoo.

Ensimmäiseksi Riika vaihtoi hanskat nitriilihanskoihin. Näiden alla hän pitää kireitä puuvillahanskoja. Hanskoja hän vaihtaa noin vartin välein.

-Varon koskemasta mitään ilman tuplahanskoja enkä edes leikka hiuskia ilman hanskoja. Poistin lisäksi liikkeestäni kaikki sellaiset tuotteet, minkä tuoksua en en kestä ja tarkistin, että kaikki muotoilutuotteemme ovat isopisaraisia eli ne eivät jää leijumaan ilmaan vaan laskeutuvat alas maahan mahdollisimman nopeasti. Tämän lisäski tuuletan koko ajan, jotta liikkeesä on tarpeeksi puhdasta tuloilmaa. Vaalennusaineeksi valitsimme tuotteen, joka ei pölise, Riika luettelee.

”Terveys ja turvallisuus edellä”

Hiusalan tuoterepertuaarista löytyy varmasti tuotteita, joille Riika ei olisi allerginen. Riika ei kuitenkaan tee kompromisseja.

– En ole valmis vaihtamaan tuotteita sillä kustannuksella, että laatu huononisi. Haluan käyttää parhaita ja korkeatasoisia tuotteita.

Riika tietää, että allergia-asiat täytyy ottaa vakavasti sekä itsensä että myös liikkeen muiden työntekijöiden takia. Kampaajan työturvallisuus ei ole Riikan uralla aina kuitenkaan ollut se ykkösasia.

– Työhistoriani alussa hanskoja pestiin ja ne käytettiin uudelleen. Tämä oli huono juttu. Näissä asioissa pitää mennä terveys ja turvallisuus edellä, eikä raha ja säästö edellä. Siksi meidän liikkeessä huomioidaan hyvin allergia-asiat.

Riika on todella kiitollinen työkavereilleen, jotka ottavat hänen allergiat tosissaan ja kunnioittavat toimenpiteitä, joita Riika on joutunut liikkeessä tekemään.

-Ala on minulle kovin rakas ja uskon, etten olisi onnellinen missään muussa ammatissa. Olen valmis kääntämään jokaisen kiven, joka antaa minulle alan lisäpäiviä. Usein on käynyt mielessä, että kauanko pystyn tätä työtä vielä tekemään, mutta toivoisin pystyväni työskentelemään loppuelämäni, Riika sanoo.

Hiusmuotoilua Tunteella -liikkeen omistaja Riika Isoviita tietää olevansa erityisen allergiaherkkä.

——————————————————————————————————————————————

Terveyshaittoja työstä?

Kampaajien ja kosmetologien työhön liittyy suuri riski saada työperäinen allerginen kosketusihottuma. Jopa 70 % kampaajista saa käsi-ihottuman jossain vaiheessa uraansa. Usein ihottuma alkaa jo opiskeluaikana tai kampaajanuran alussa, mutta voi ilmetä pitkäänkin ammatissa olleella.

Työterveyslaitoksen verkkosivuilla on avattu uusi kokonaisuus, jossa pureudutaan kampaajien ja kosmetologien työn terveyshaittojen ehkäisyyn. Sivustolla kerrotaan ammattien terveydellisistä riskeistä ja yleisimmistä oireista, sekä oikeat tavat suojautua. Kampaajan käsi-ihottuman ei tarvitse johtua allergiasta, koska työssä on erittäin paljon ihoa ärsyttäviä tekijöitä. Ihotautien lisäksi kampaajilla esiintyy hengitysteiden ammattitauteja ja rasitussairauksia.
Kampaajien käsi-ihottuman tavallisia aiheuttajia ovat runsas märkätyö, pesuaineiden ja ihoa ärsyttävien kampaamotuotteiden käsittely sekä ihokosketusallergiat kestohiusvärien aineosille, hiusten pesu- ja muotoiluaineiden säilöntäaineille ja hajusteille sekä permanentti- ja vaalennusaineille.
Kampaajan allerginen käsi-ihottuma johtuu yleensä viivästyneestä ihokosketusallergiasta. Tätä tautia kutsutaan allergiseksi kosketusekseemaksi ja sen tavallisimpia aiheuttajia kampaajilla ovat kestohiusvärit, hiusten pesu- ja muotoiluaineiden säilöntäaineet ja hajusteet sekä permanenttiaineet.
Kuivat kädet ovat ärsytysihottuman varhainen merkki. Ärsytysihottuma alkaa tyypillisesti käsien ohuilta ihoalueilta kuten sormiväleistä ja kädenselistä. Lievätkin ihoärsytyksen merkit kuten käsien ihon kuivuus pitää ottaa vakavasti.

Kuinka suojautua?

Kampaamo- ja kauneudenhoitoalan töissä on tärkeää ihon suojaaminen, ihon puhdistaminen ja ihon hoito. Märkätyöjaksot olisi hyvä pitää mahdollisimman lyhyinä ja jakaa ne eri työntekijöiden kesken.
Ihon suojaamisessa tärkein keino ehkäistä käsi-ihottumaa on suojakäsineiden käyttö. Suojakäsineet ovat henkilönsuojaimia, joten sopivien ja riittävästi suojaavien henkilönsuojainten hankkiminen työpaikalle on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Hiusväriaineiden käsittelyyn suositellaan nitriilikumisia kertakäyttökäsineitä. Muita kampaamokemikaaleja käsiteltäessä tulevat kyseeseen vinyylimuoviset tai luonnonkumiset kertakäyttökäsineet.
Ihon puhdistaminen aloitetaan ennen työpäivää: Sormukset, rannekorut ja rannekello pitää ottaa pois, koska ne vaikeuttavat ihon puhdistamista ja niiden alle jää kemikaaleja ja vettä. Samoin pitkien kynsien ja rakennekynsien alle kerääntyy helposti likaa. Myös työvaatteisiin pitää kiinnittää huomiota. Sileät materiaalit, joista hiusten pätkät irtoavat helposti eivätkä tartu, ovat suositeltavia. Muutoin pahimmassa tapauksessa hius voi tunkeutua ihoon ja aiheuttaa paiseen.
Iho pidetään hyvässä kunnossa käyttämällä päivittäin kosteusvoidetta, sillä käsien peseminen heikentää väliaikaisesti ihon suojaavaa talikerrosta. Käsien ihon kunnosta on huolehdittava myös työn ulkopuolella.

(LÄHDE: TYÖTERVEYSLAITOS)

Scroll to Top