Antti Tuisku – Tuiskun tyylikombo

Antti Tuisku – Tuiskun tyylikombo

||||||||||

Ei vain yksi, vaan kaksi luottoparturia ja lisäksi luottostailisti. Itseään tukkanatsiksi kutsuva Antti Tuisku tietää mitä haluaa, ja kun hän löytää osaavat ammattilaiset, ei heistä luovuta. Antin kotikaupungista Rovaniemeltä löytyneen luottoparturi Janika Tuovilan pulla ei mennyt väärään kurkkuun, kun hän kesken kahvitauon sai ensimmäistä kertaa eteensä kotikylän laulutähden lähes kaksi vuotta sitten. Helsinkiläinen luottoparturi Taavi Vuokkovaara sai Antin asiakkaakseen vuonna 2012, kun Antin parturi muutti pois Suomesta ja suositteli Taavia.

– Olinhan Taavin tuntenut jo vuosia ja olemme hyviä kavereita. Tukan laitto onkin ollut usein myös se veruke, että päästään näkemään rauhassa ja juttelemaan. En ajattele Taavin, enkä myöskään

Janikan kanssa olevani asiakas-parturi-suhteessa vaan kysymys on paljosta enemmän, Antti kertoo.

Vaikka Janika ja Taavi asuvat täysin eri puolilla Suomea, toimii heidän yhteistyönsä saumattomasti. Jopa niin, että Janika ja Taavi tapasivat ensimmäistä kertaa kasvotusten vasta pari kuukautta sitten. Sitä ennen keskustelua käytiin koodein.

– Jostain syystä Antilla oli sellainen käsitys, ettei hänen tukkaansa saisi viileän harmaata sävyä. Lyödäänkö vetoa! sanoin ja otin haasteen vastaan. Samalla kertaa Antti kertoi Taavista ja päätimme toteuttaa ”jäätävän projektin” yhteistyönä. Ei siinä tarvinnut kuin koodeja vaihtaa ja tehdä hyvä suunnitelma, jotta päästiin toivottuun lopputulokseen, Janika kertoo.

Janikan ja Taavin ”etäsuhde” onkin toiminut hyvin alusta saakka, kuten Antti toivoikin.

– Hiukseni vaativat käsittelyä paljon ja usein ja siksi käyn usein parturissa. Vahvuuksiini ei kuulu parturointiajan varaaminen ajoissa, joten olen aina se, joka vaatii aikaa lyhyellä varoitusajalla – valitettavasti. Koska käyn usein Rovaniemellä, halusin käydä myös siellä parturissa ja siksi päädyin Tuccabajaan ja juuri Janikan penkkiin sattumalta, Antti kertoo.

– Antti sanoi heti ensimmäisellä parturointikäynnillä ihailevansa ”aivan mielettömän taitavaa” koneen käyttöäni. Kukaan ei ole koskaan sanonut sellaista, vaikka tiedänkin olevani siinä hyvä,

Janika hymyilee.

– On niin siistiä löytää Rovaniemeltä osaajia, jotka ovat motivoituneita alastaan ja todella osaavat työnsä. Kysyin heti Taavilta, että onhan ok, jos Janika laittaa myös hiuksiani ja Taavi sanoi heti, että totta kai, jos kaikki olemme vain samalla aaltopituudella, Antti kertoo.

Antin luottostailaaja ja –ystävä Vesa Silver astui kuvioihin mukaan noin vuosi sitten,  samoihin aikoihin kun Antin uusi En kommentoi –albumi julkaistiin.

– Työtiimi vaihtui tuon levyn aikana täysin kaikilla osa-alueilla. Mutta juuri Vesan tulo tiimiin on näkynyt konkreettisesti niin, että yleisökin huomasi muutoksen. En itse ollut edes ajatellut, että tarvitsisin muutosta, mutta nyt jälkeenpäin katsottuna tämä on ollut aivan parasta, Antti kehuu Vesan osaamista.

– Antin tyyliä muutettiin meluisammaksi, hauskemmaksi ja silti tyylikkääksi ja miehekkääksi. Antti voi pukeutua pilke silmäkulmassa, mutta olla silti cool. Tähän eivät edes kaikki pysty, Vesa kertoo.

–  Tyyliäni kokonaisuutena ei ole ikinä ennen mietitty näin kokonaisvaltaisesti. Tuntuu, että kaikki vetävät yhtä köyttä ja olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut ympärilleni näin vahvan osaajajoukon, Antti kiittää..

Janika kuvailee Antin hiusta rautalangaksi, Taavi ohueksi, mutta runsaaksi. Varmaa on, ettei Antin hius ole taipuisuudeltaan tai väriltään helpoin.

– Antille täytyi tehdä pari vaalennusta peräkkäin, jotta hiuksesta saatiin helpommin laitettava ja halutut kirkkaat värit toistuivat siinä hyvin, Taavi kertoo.

– Hius on vahva, se kestää kyllä hyvin käsittelyä varsinkin kun samalla tehdään Niophlex-hoito, IdHairin freekouluttajanakin työskentelevä Janika lisää.

Hiuksen rakennetta paikkaavista hoidoista ei Antti tiennyt mitään vielä yläasteella, jolloin hän yritti vaalentaa hiuksiaan kotikonstein. Lukion ensimmäisellä luokalla hiusidolina toimi Scooter yhtyeen H.P. Baxxter.

– Olen koko kouluaikani erottunut joukosta, sillä halusinkin olla muodin saralla erilainen. Minua kiusattiinkin, koska poikkesin totutusta kaavasta, Antti kertoo.

– Tosin ei se itsevärjäämä blondaus mikään tyylikkäin ollutkaan, vaan aina vähän keltainen tai vihertävä, Antti nyt naurahtaa.

Usko itseen, omaan osaamiseen ja tyyliin vahvistui kertaheitolla, kun Antti lauloi itsensä kolmanneksi Idols-laulukilpailun ensimmäisenä tuotantokautena vuonna 2003.

– Viimeisen lukiovuoden aikana koin läpimurron niin laulullisesti kuin henkilökohtaisessa elämässänikin – löysin itseni, mikä muutti kaiken.

Antin itsensä löytäminen ei tarkoittanut vain yhtä tiettyä tyyliä, vaan nimenomaan uskallusta kokeilla uutta. Tänä päivänä monet menneiden vuosien tyylittelyt saavatkin Antin nauramaan.

– Uran aikana on ehditty testaamaan vaikka mitä. Esimerkiksi vuoden 2005 tyyli herättää nyt päässäni kysymyksiä: poolopaita, henkselit ja hiukset, jotka eivät näytä miltään – mitä olen oikein silloin miettinyt, Antti kuvailee pilke silmäkulmassaan.

Antti ei kaihtanut tyyleissään erilaisuutta nuorena eikä tänäkään päivänä. Kontrastia hän hakee myös ympärillä olevasta tiimistään. Taavia, Janikaa ja Vesaa yhdistääkin erilaisuus, jota Antti arvostaa.

– Haluan ympärilleni ihmisiä, joilla on erilaisia ajatuksia ja jotka ajattelevat asioita eri tavalla kuin minä. On olemassa päätöksentekotilanteita, joissa erilainen mielipide saa oman mielipiteen joko vahvistumaan tai horjumaan. Totuttua kaavaa täytyy värillä ravisuttaa, Antti kuvailee.

– Ja onhan se virkistävää varmaan muillekin kuin minulle tehdä työtä erilaisten ihmisten kanssa. Olen todellakin hyvin tyytyväinen nyt, sillä en ole koskaan pitänyt omasta peilikuvastani niin paljon kuin nyt, Antti hymyilee samalla kun Janika viimeistelee hänen lilaa hiustaan emmagaalakuntoon.

– Yksi kysymys vielä. Vesa, tehdäänkö viimeistelystä enemmän mattainen vai kiiltävä? Janika kysyy lakkapullo kädessään.

– Aivan sama, kunhan se on näyttävä!

Laulaja Antti Tuiskulle hiukset ja pukeutuminen ovat asioita, joilla voi tyylikkäästi leikitellä ja ravisuttaakin.

– On hienoa sekoittaa välillä pakkaa oikein kunnolla ja aiheuttaa spekulointia valtamedioissa asti, Antti naurahtaa.

Antin luottotyylikomboon kuuluvat stailisti Vesa Silver ja parturi-kampaajat Taavi Vuokkovaara helsinkiläisestä Dynastia-liikkeestä ja Janika Tuovila Rovaniemeläisestä Tuccabajasta.

– Olen asunut Helsingissä nyt 12 vuotta ja monet pitävät pääkaupunkia muodin ytimenä. Osaamista löytyy kuitenkin muualtakin, kuten Rovaniemeltä, Antti muistuttaa.

– Ja on myös hieno huomata, kuinka erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan. Janikassa esimerkiksi on erilaista se, että hän ei tunnut stressaavan mistään. Ehkä se on sitä lappilaista mentaliteettia, Antti nauraa.

– Olen hiusasioissa tuuliviiri ja Taavi taas osaa hyvin tasoittaa minua tarpeen tullen. Taavissa, Janikassa ja Vesassa arvostan heidän tarkkuuttaan ja pyrkimystään täydellisyyteen. Lopputulos on aina hyvin suunniteltu ja työ tehty hyvin, Antti kehuu.

SAKSITUT:

Paras muisto yhteistyönne varrelta:

– Uskon, että parhaat asiat ovat vasta edessäpäin. Tosin joka kerta kun istun parturipenkkiin on se hetki myös terapiaa.
Miten hoidat hiuksiasi kotioloissa?

– Urheilen paljon ja käyn suihkussa parikin kertaa päivässä. Hiukset pesen vähintään joka toinen päivä. Käytän tuotteita, joita Taavi ja Janika lyövät mukaan, ja POW´R-suoraväriä pitämään väriä yllä.

Paras vaihe parturikäynnissä:

– Hiuksen pesu ja päähieronta sekä se, että yleensä näkee näitä tyyppejä.

Onko sinulla koskaan bad hair day?

– Olen arjessa tosi rennosti pukeutuva, enkä halua tehdä itsestäni numeroa, kun työn puolesta saa olla esillä muutenkin niin paljon. Siksipä jopa nautin siitä, että saan vapaalla pukeutua miten sattuu rentoihin vaatteisiin ja sama mentaliteetti näkyy myös hiuksissa; en oikeastaan koskaan laita hiuksiani vapaa-ajallani vaan kuljen lippis syvällä päässä. Joku voisi sanoa, että minulla siis on bad hair day arkisin joka päivä. Olen harjaantunut laittamaan omaa tukkaani, enkä mielestäni pode bad hair day:tä kovinkaan usein.

FAKTA:

Antti Tuisku

Nousi musiikkitähdeksi Idols-laulukilpailusta vuonna 2003.

Kymmenes En kommentoi –studioalbumi julkaistiin vuosi sitten.

Tänä vuonna voitti Emma Gaalassa vuoden 2015 miessolisti-palkinnon. Albumi En kommentoi palkittiin vuoden albumina ja vuoden popalbumina.

Antti Tuisku by Seppälä –nimikkovaatemalliston suunnittelija yhdessä stylistinsa Vesa Silverin kanssa.

Mieliruoka: thaimaalainen Tom yam -keitto

Mielimusiikki: Robyn, Madonna, Diplo, Drake

Harrastukset: lenkkeily, cross fit, tanssi, lukeminen ja netflix

Missä on koti: siellä missä sydän on

Tulevaisuuden haave tai unelma: pysyä terveenä, kyetä uudistumaan musiikin parissa ja säilyttää mielenkyys esiintymiseen mahdollisimman pitkään.