toukokuu 2023

Hyvä tukka, parempi mieli

– Halusin kirjoittaa kirjan, jossa päähenkilö on kampaaja ja tapahtumapaikka kampaamo, johon jokainen asiakas aina tuo tullessaan palan omaa tarinaansa, sanoo Koronakampaaja-kirjan kirjoittanut Kiti Pölönen. Kirja on juuri tullut painosta ja se julkaistiin 10.5.2023 pehmeäkantisena pokkarina. – Halusin kirjoittaa myös koronasta, joka pani sekä kampaajien että asiakkaiden maailman sekaisin ja...

KMS Music Event

KMS jatkoi Helsingin Q-Labissä hienosti toimivaa konseptiaan, missä hiusnäytös yhdistetään huippu musiikkiesitykseen. Hiusalan ammattilaiset pääsivät nauttimaan KMS trendien lisäksi vuoden yhtye EMMA-palkinnon voittaneesta KUUMAA-bändistä, joka huolehti siitä että bileet jatkuivat vauhdikkaina koko illan! lue lisää hiusuutisia Tapahtumien encorePINNI on kiertänyt tapahtumissa, palkinnut parhaita, juhlinut ja kuvannut, ja lopuksi koonnut näyttävän...

Koti kodin ulkopuolella

Kadunpätkä Helsingin Kaartinkaupungissa ei ole pituudella pilattu, mutta sen jykevissä kivitaloissa on tutustumisen arvoisia kohteita. Vastapäätä Rikhardinkadun upeaa kirjastoa on Hiushuone Tunne, jonka isoista ikkunoista loistaa valo. Ovella graafinen lintuhahmo toivottaa kävijän tervetulleeksi.  Tunne syntyi pitkään yhdessä työskennelleen kaveriporukan tarpeesta luoda työympäristö, jossa he kaikki viihtyisivät. Omistaja Tiina Lehmusvyöry puhuukin...

Letinkääntötemppuja

1. Varmista hyvä volyymi kreppaamalla hiusten tyvi. Muista lämpösuoja. Taivuta sen jälkeen hiusten pituudet ja latvat loivalle kiharalle.  2. Jaa hiukset sopiviin osiin, niin että etuosaan jää myös reilusti hiusta. Ota ensimmäinen hiusosio päälaelta noin 3 sentin leveydeltä ja noin 7–8 sentin korkeudelta. Jaa osio kahteen erilliseen osaan ja nyöritä...

Kaunis kuin morsian

1. Levitä hiuksiin föönauksen pohjalle L’Incroyable Blow Dry Leave-In -föönausvoidetta ja suihkuta kuivaan hiukseen Fresh Affair Dry Shampoota. Jaa hiukset vaakatasossa kahteen osaan ja laita hiusten alaosa poninhännälle. 2. Asettele hiusten päällisosa kevyesti pintaa vetäen ja nutturaneuloja apuna käyttäen kiinni. 3. Laita sitten kaikki hiukset yhdelle poninhännälle ja vedä nutturaneulat...

Myötä- ja vastamäessä

Jesse Inkasta Olen oppinut Inkalta aika lailla kaiken tästä ammatista. Koulussa ei ollut aikaa perehtyä mihinkään kovinkaan syvällisesti, asiat oppi vasta käytännön työssä. Esimerkiksi vaalennus ja raitojen teko oli hyvin pieni osa opetuksesta. Näyttävän näköinen ja tyyliltään persoonallinen, eikä yhtään suomalaisen näköinen, näin kuvailisin ensivaikutelmaa Inkasta, kun astuin sisään Gyyliin...

Luottamus syntyy yhteisestä visiosta

Nää on tosi vaikeat ja aina tämmöiset suttuiset, kuvaili Tinni Wikström hiuksiaan, kun hän istui ensimmäistä kertaa Harri Paanasen tuoliin. Molempien yhteinen tuttu, stailisti Meri Milash, suositteli Tinnille Harria, koska tämä on mestari näkemään hiusten persoonallisen potentiaalin ja laatimaan huonokuntoisille hiuksille elvytysohjelman.  – Tinnillä oli ihan kauhea tukkakriisi, johon minä...

maaliskuu 2023

Virholla odotetun näyttävät synttärit Oulussa

Salon Virho on Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut kampaamoalan perheyritys. Kirsti Virho perusti Tuiran Kutrin keskelle pommituksia Ouluun vuonna 1942. Viiden vuoden välein toistuva oululainen merkkitapahtuma, Salon Virhon syntymäpäivägaala, keräsi jälleen Tullisaliin satoja yrityksen asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ympäri maata. Kah- deksankymppisellä perheyrityksellä on taitoa järjestää isoja ja näyttäviä tapahtumia ja...

Oman talon kyvyt palkittiin

Taidoissa julkisesti kilpaileminen oman ketjun sisällä ei ole aivan tavallista.  New Hairstoressa työskentelevien yli 200 kampaajan kesken kilpailtiin ensimmäistä kertaa paremmuudesta sisäisessä valokuvakilpailussa ja menestys oli niin hyvä, että yhtiö suunnittelee kilpailusta perinnettä. Yleisö sai myös Instagramissa äänestää suosikkiaan, mutta kolmen sarjan parhaat valitsi nelihenkinen ammattilaisraati. Raadissa istuivat New Hairstoren yhteistyökumppaneista: Hanna Rihu...

Vastakohdat synnyttävät uutta

Emma Laurasta Alonia-kampaamo on Emman liike, johon tulin vuokratuolille seitsemän vuotta sitten, kun Emma pyysi. Tutustuimme kuitenkin jo kaksikymmentä vuotta sitten Kauniaisten Hair Storessa, kun olimme molemmat vasta aloittelemassa kampaajan uraa.  Kiinnitin heti huomiota Emman iloisuuteen, reippaaseen asenteeseen. Lähempää tutustumistamme vauhditti se, että Emma oli juuri muuttamassa, ja minulla taas...

Tämä on kahden kauppa

Rosanna Kulju lennähtää Noir Conceptin liikkeeseen hiukset märkänä ja posket raikkaan punaisina. – Sori, että olen neljä minuuttia myöhässä, näin käy ehkä kerran kolmeen vuoteen. Menestynyt media-alan yrittäjä on aloittanut päivänsä uimahallista. Ei niinkään treenimielessä, vaan vietettyään ansaitun spahetken keskellä kiireistä arkeaan. – Käyn silloin tällöin ystäväni kanssa uimahallissa lillumassa...

Kun luonto saapui kampaamoon

Varsinaissuomalaisen, yli 250 vuotta vanhan maatilan päärakennusta asuttaa Vuorenpään suku jo yhdennessätoista polvessa. Enää tilalla ei viljellä, mutta yritetään edelleen sinnikkäästi. Kaisa Vuorenpään puolisolla on sähköalan firma ja Kaisa itse on palannut kampaamoyrittäjäksi Nousiaisiin. Studio Magga on maatilan entinen navetta ja kalustovaja. – Minulla oli aikoinaan Nousiaisissa oma kampaamoliike Muoto....