syyskuu 2024

Luonnollisesti Björk

Björk on hiusalan nouseva suosikkibrändi, jonka tuotteet keräävät palkintoja niin Ruotsissa, Norjassa kuin Suomessakin. Tuotesarjan takana on joukko intohimoisia hiusammattilaisia, jotka kehittävät tuotteita luonnon ehdoilla - tinkimättä niiden laadusta ja tehosta. Pinni tutustui Björkiin ja ihmisiin sen takana ByWe-konseptistudiolla Tukholmassa. ByWe-konsernin konseptiliike ja studio sijaitsee Birger Jarlsgatanilla Tukholmassa upean jugendrakennuksen...

Kohti luonnollisuutta

Uran alussa Iltasta haluttiin tehdä platinablondi, mutta rankat vaalennukset romuttivat hiusten kunnon. ”Kun hiukseni alkoivat ohentua, minua ei lohduttanut yhtään, kun kaverit sanoivat, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara.”
Kun Ilta asteli ensimmäisen kerran helsinkiläiseen kampaamoon Stage 11:een oli vuosi 2017. Nuori artisti oli jo ehtinyt vierailla solistina Cheekin Sillat -kappaleessa...

Sisustajan silmään sopiva työpaikka

Kampaaja Jonna Pyykkö halusi jatkaa tutuilla kulmilla, kun perusti oman liikkeen. Idea kampaamon nimeen löytyi inspiraatiokuvan tapetista.
Jonna Pyykkö on ammatiltaan kampaaja mutta myös intohimoinen sisustaja. Jonna on ollut alalla reilut kaksikymmentä vuotta ja aloitti uransa oppisopimuksella, koska halusi päästä heti käytännön töihin. Kun viimeisin työnantaja Magnetic Head Spa oli...

Mariela Sarkima aloittaa Authentic Beauty Conceptin kouluttajana ja hyvinvoinnin asiantuntijana – ”Unelmatyö”

Authentic Beauty Concept -tiimi saa merkittävää vahvistusta, kun kauneusalan moniosaaja Mariela Sarkima liittyy mukaan kouluttajana ja hyvinvoinnin asiantuntijana.
– Marielan pitkä ura ja laaja osaaminen tuovat tiimiin uutta inspiraatiota, syvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia korostavia näkökulmia, arvioi Brand manager Maria Laitala.
– Authentic Beauty Concept tuotteet luovat vaikuttavan kokemuksen, jossa...

Missiona kampaajien ja skandinaavisten hiusten hyvinvointi

Sim Finland Oy:n kolmekymmenvuotinen taival on ollut tietoisesti “hajuton”. Tämä onkin monen kampaajan onni, työturvallisuuden lisääjä ja uran pitkittäjä.
Kun kampaaja joutuu lopettamaan työnsä allergisoitumisen takia, on se luonnollisesti henkilökohtainen tragedia, mutta vaikuttaa myös laajemmin aina asiakkaista kollegoihin ja muihin sidosryhmiin. Sim Finland Oy perustettiin parantamaan kampaajien työhyvinvointia. – Hajusteet ovat...

Välineillä on väliä

Korkealaatuisilla työvälineillä työskentely on mukavaa ja jälki sen mukaista. Hiusalan lehtori Taneli Ylinen avaa hyvien työvälineiden saloja.
Taneli Ylisen omien sanojen mukaan hänet toi hiusalalle päättämättömyys siitä mitä isona tekisi. Lukion käytyään Taneli tarttui saksiin armeijassa ja leikkasi muiden varusmiesten hiuksia. Homma tuntui mielekkäältä ja vei mennessään. ”Päättämättömyys” kääntyi siten lukemattomien...

Suomalaistiimi kisaamaan MM-maskeerauksesta – Tavoitteena nopeus ja näkemys

Ensimmäistä kertaa koskaan Suomesta lähtee kokonainen tiimi kisaamaan maskeerauksen MM-tittelistä Itävaltaan syyskuussa 2024. Ryhmää johtaa ja valmentaa helsinkiläisyrittäjä Jasmiina Walters, luovan maskeerauksen maailmanmestari 2023.
Kilpailemisesta Jasmiina Waltersilla on vankka kokemus. Hän oli viisi vuotta peräkkäin hopeasijalla MM-sarjassa, kunnes voitto viime vuonna heltisi. Ja heltisi peräti kahdessa sarjassa. Jasmiinan itsensä mielestä...

Tavoitteena riittävän laaja osaamispohja ja valmiuksia yrittäjyyteen

– Jokainen uudistus, jokainen koulutuksen rakenne ja tavoite on aina myös aikansa kuva. Uusimistarve kuvastaa muutosta toimintaympäristössä. Edellisellä kerralla esimerkiksi permis ei selvästikään ollut ajankohtainen eikä sen uuteen tulemiseen uskottu, hymyilee opetusneuvos Anna Kylä-Kaila, Opetushallituksesta. Hän vastaa hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämisestä Opetushallituksessa.
– Aika on muuttunut ja on...

Henna teki unelmastaan totta Miami Beachillä

Pudasjärvellä syntynyt Henna Hiltunen on kulkenut pitkän matkan Oulun ammattikoulusta Miamin aurinkoisille rannoille. Hänen uransa ja elämänsä on ollut täynnä mielenkiintoisia käänteitä, haasteita ja onnistumisia. Nyt aurinko paistaa hänelle vuoden ympäri Floridassa, missä missä hänellä on nimeään kantava, menestyvä liike. Matkaansa Henna on tehnyt määrätietoisesti ja kokemuksista oppia ammentaen.
Henna...

Monta polkua parturi-kampaajaksi

Parturi-kampaajan työ on käsityötä ja taitolaji, johon perusteet opitaan oppilaitoksissa ja käytännön harjoittelulla. Ammattiin voi nykyisin pätevöityä eri reittejä. Pinni haastatteli oman polkunsa löytäneitä.

Daniela kurkisti italialaiseen kampaamokulttuuriin

Daniela Kauppia, 18-v. on aina kiinnostanut kauneus ja hiusten laittaminen, joten alan valinta oli hänelle selkeää. Peruskoulun jälkeen hän...

Mentori auttaa matkalla tulevaisuuden onnistumisiin

Vasta jälkeen päin Minna Ala-Penttilälle (24) valkeni millainen tuuri hänellä kävi kun sai mentorikseen hiusalan yrittäjäkonkari Pirjo Honkasen. - Oli äärimmäisen inspiroivaa jo pelkästään kuulla Pirjon yrittäjätarina, kaikesta muusta hyvästä puhumattakaan, sanoo Minna.
Minna Ala-Penttilä on yksi niistä nuorista ammattilaisista, jotka ovat tarttuneet mahdollisuuteen päästä mukaan Skills Finlandin tarjoamaan mentorointiohjelmaan. Ohjelmassa...

elokuu 2024

Kaksi kampaajaa, yksi Inspiroiva tarina: Säännöllinen somettaminen nostaa huipulle

Tiia Nykänen ja Kristian Varjonen ovat kaksi nuorta kampaajaa, jotka ovat onnistuneet tekemään unelmastaan totta somen avulla. Heidän tarinansa on täynnä rohkeutta, innovatiivisuutta ja pitkäjänteistä työtä.

Tiia Nykänen: Alanvaihtajasta menestyväksi hiusalan moniosaajaksi

Tiia, joka vaihtoi säännöllisen palkkatyön yrittäjyyteen, tiesi heti opiskeluidensa alussa haluavansa perustaa oman yrityksen. Hän ymmärsi, että asiakkaiden saaminen ja...

heinäkuu 2024

Koulutusta, kemiaa ja upeita kohtaamisia ympäri maailman

Juha-Matti Manninen on kivunnut kampaajasta Kevin.Murphyn kansainväliseksi kouluttajaksi sekä tuotesuunnittelijaksi ja -kehittäjäksi määrätietoisesti ja sisukkaasti.
Tämän hyväntuulisen naurun tunnistaa jo kaukaa. On kuin koko maailma hymyilisi silloin, kun Juha-Matti Manninen päästää ilon ilmoille. Samalla upeat hiukset heilahtavat sivuun ja ystävälliset silmät katsovat avoimen kiinnostuneesti. Ei ole ihme, että Juha-Matti Manninen...

Hiljainen luksus saapui Haukiputaalle

Haukiputaalaisessa Wave -kampaamossa voi nyt nauttia hiustenhoidon ohella harmonisesta miljööstä, hierovasta pesupaikasta ja lempeästä äänimaailmasta. Kampaamoyrittäjältä vaadittiin kuitenkin pitkää pinnaa, että tähän päästiin...
Parturi-kampaaja Kirsi Hanhela on työskennellyt yrittäjänä jo kaksikymmentäseitsemän vuotta. Ammatillisen koulutuksen Kirsi sai Haukiputaan ammattioppilaitoksessa ja jäi kotikonnuilleen töihin. Uransa hän ehti aloittaa vuokratuolilaisena, mutta liikkeen pitäjän...

Hiukset hyvin Rukalla – After & Before Ski!

Kokenut parturi-kampaaja Mira Hakkarainen perusti uuden Hair we are -kampaamon Rukalle rinnehotellin respan kylkeen. Pikkuruisen liiketilan suunnitteluavuksi Mira sai paikallisen sisustusarkkitehtitoimiston asiantuntijuuden.
Mira Hakkarainen valmistui parturi-kampaajaksi vuonna 2001, ja hänellä on kokemusta alalta niin työntekijänä, vuokratuoliyrittäjänä kuin oman kampaamon vetäjänä. Lisäksi Mira on opiskellut merkonomiksi ja suorittanut johtamisen ja yritysjohtamisen...