Cruella Lindin puhuttelevat kontrastit
Oletko seurannut instassa @cruellahairia?
Sitten tiedät kenestä puhutaan. Kampaajasta, joka värjää kontrasteja. Tekee hiuksista ja hiuksilla suoranaista taidetta. Hänen työnsä hämmästyttävät ja niiden persoonallinen väritys saa huokailemaan ihastuksesta.
Cruellahairin takana on nuori parturi-kampaaja ja suoravärikouluttaja Cruella Lind Lahdesta Cruella? Aivan. Tälle värikkäälle nuorelle naiselle ei riittänyt tavallinen Anna tai Niina. Hän vaihtoi nimeä.
– Nykyisestä hiustyylistäni, joka sai inspiraationsa Disneyn Cruella DeVil hahmosta, syntyi someen käyttäjänimi cruellahair ja siitä puolestaan enemmän omalta tuntuva uusi etunimi. Nimikkohiukset ovat nyt siis oikeasti nimikkohiukset.
– Aiempi hiusvärini oli Harley Quinn tyylinen puna-musta half and half värjäys ajalta 7 vuotta sitten, jolloin se trendasi voimakkaasti.
Cruella Lind ryhtyi yrittäjäksi ja perusti oman liikkeen heti parturi-kampaajaksi valmistuttuaan. Sittemmin hän on jatko-opiskellut kampaajamestariksi ja kosmetiikkaneuvojaksi ja on toiminut aktiivisesti alan liitossa.
– Urallani olen keskittynyt erikoistöihin ja alternatiivisiin hiustyyleihin, kuten erikoisvaalennuksiin, värikkäisiin hiuksiin, pidennyksiin ja hiustatuointeihin.
Vaihtoehtokulttuuria
– Teen asiakkaille pääsääntöisesti kontrastisia värjäyksiä, ja uskon että tyyli säilyy tietynlaisessa alternatiivisessa kulttuurissa aina, arvelee Cruella Lind.
Hänen mukaansa haastetta tuottaa eniten tyylin vaihtaminen, eli moniväristen selkeiden jaotteluiden paikan vaihto, poistaminen kokonaan tai vaihtaminen eri väriseksi.
– Kontrastisen työn voi toteuttaa myös vahvoja värejä käyttämättä, esimerkiksi half-half värjäys pinkillä ja vaaleanpunaisella tai blondilla ja beigellä, jotka ovat valmiiksi sävyinä lähellä toisiaan, Sanoo Cruella Lind.
– Toinen haaste on vastavärien käyttö, kuten musta ja valkoinen tai oranssi ja turkoosi, jossa sävyjen sekoittumisesta pesuissa syntyy riski, hän sanoo.
– Joskus selkeät monisävyt on helpointa toteuttaa pidennyksellä, joka on siirrettävissä, poistettavissa tai vaihdettavissa eri väriseen helpommin kuin omien hiusten värjäys. Oli sitten kyseessä monisävy tai pidennys, on asiakasta ohjattava hyvin kotihoidon kanssa, jotta tyyli säilyy.
– Käytän värikkäissä hiuksissa Herman’s Amazing suoravärejä ja pohjavaalennuksissa ja kestovärjäyksissä Sim Sensitiveä tai Four Reasonsia, sillä teen kaikki työni kotimaisuutta arvostaen ja 100 % hajusteettomasti. Astma, migreeni, hajusteallergiat ja hajusteyliherkkyys huomioidaan, kertoo Cruella ja muistuttaa 17.8. päättyvästä suoraväriarvonnasta Instagramissa.





