Fine & Dandy – Kahvia ja kampauksia

– Tämä on projekti on ollut haastavin ikinä. Välillä tuli tunne, että tuleekohan tästä totta ikinä, Sumi Moreno huokaisee kalliolaisen kampaamoliikkeensä sohvalla. Viereisellä sohvaryhmällä äiti lapsensa kanssa nauttii aamupalasta ja samalla ovesta tulee sisälle saman tilan hierontayrittäjä. Totta se on: Sumin haave yhdistää samaan tilaan sekä kahvila, kampaamo että kosmetologi- ja hierontapalvelut.

Onneksi sitkeyttä ja tarmoa sekä Sumilla että hänen kahvilayrittäjäveljellään riitti, sillä ilman Fine & Dandya kampaamokulttuuri olisi todellakin menettänyt jotain ainutlaatuista. Kampaamon, kahvilan sekä hieronta- ja kosmetologiyrittäjien yhteistilassa viehättää sekä jokainen pieni yksityiskohta että tunnelma, jota vehreä, raikas, valoisa ja kotoisen erilainen tila huokuu. Tänne haluaisi jäädä pidemmäksikin aikaa.

– Olen suunnitellut sisustuksen siirtomaahenkiseen tyyliin hankkimalla tavaroita kirpputoreilta, ystäviltä, taiteilijoilta ja myös trendikkäistä ja laadukkaista sisustuskaupoista. Tuntuu, että olen saanut tilasta persoonallisen ainakin sillä tavalla, että tämä kuvastaa hyvin työntekijöitämme, Sumi kertoo.

Sumi ehti haaveilla lähellä kotia sijaitsevasta Kallion liiketilasta pari vuotta ennen kuin alkoi tapahtua.

– Tilassa on ennen toiminut divari ja yhtenä päivänä tästä ohi mennessäni näin liikkeen ikkunassa lapun loppuunmyynnistä. Tiesin tilaisuuteni koittaneen ja otin yhteyttä taloyhtiöön.

Neuvottelujen jälkeen tiesin, että tila pitäisi uusia täysin omin varoin, mutta parhaimmillaan saisimme katutasoon kesäterassin, mikä tietenkin teki kulmahuoneistosta aivan omaa luokkaansa olevan yksilön, Sumi kertoo.

Lopulta 110 neliön tilaan asettui Sumin kampaamon lisäksi veljen Cafe Pequeño sekä kauneushoitola.

– Ensimmäinen selvitettävä asia oli, voiko samaan tilaan perustaa kahvilaa ja kampaamoa. Onnistuihan se tiettyjä sääntöjä noudattamalla. Ja kaikki onkin tehty sääntöjen mukaan, sillä täällä on käynyt tarkastajat varmistamassa, että kaikki on kunnossa, Sumi kertoo.

Tilan remontissa sekä kaadettiin että rakennettiin uusia seiniä, jotta kaikki kolme yrittäjää saisivat tilasta tarvitsemansa osan. Sumilla oli jo remontin alkumetreillä selvää, mitä tunnelmia hän haluaa tilasta huokuvan.

– Olen päässyt todellakin toteuttamaan itseäni ja saanut myös kehuja tilasta, Sumi kertoo.

Ensimmäiseksi kampaamotilassa saa hyvälle tuulelle seinämaalaus, joka hallitsee neljän peilipaikan tilaa. Maalauksen toteutti kuvittaja Laura Lehtinen.

– Halusin maalauksen apinoista, jotka syövät vesimelonia vuosisadan alun kolonialistisissa tunnelmissa. Tiesin, että Laura osaa ottaa hullusta ideastani parhaat palat ja tekee työn, kuten näkee parhaimmaksi, Sumi hymyilee.

Sisustuksesta löytyy yllätyksiä toisensa perään, ja monet niistä vasta kun on antanut silmän kiertää tilassa vapaasti: kampaamon kassapöydäksi muunnettu vanha kirjoituspöytä on kuin tehty tilaan, aikakauslehdet nerokkaasti sijoitettu sivupöydän alle, pikkupöydille sijoitetut lamput seisovat jaloillaan kuin mannekiinit ja runsas määrä hyvin voivia viherkasveja kruunaa koko kauneuden.

– Rakastan viherkasveja vaikka niiden hoito viekin paljon aikaa. Rakastan myös tekokukkia, joita täällä on myös paljon, Sumi kertoo.

– Tämähän ei näytä kampaamolta, siis hyvällä tavalla. Kampaamotuolitkin sulautuvat hyvin muuhun sisustukseen, vaikka ovatkin usein vaikeita sisustuksellisesti, Sumi iloitsee.

Yksi Sumin keskeisistä sisustuksellisista ajatuksista on yhdistää halpaa luksukseen. Monella tavaralla on myös oma tarinansa.

– Halvalla hankitut eivät näytä niin halvoilta ja luksus saa rinnalleen mielenkiintoista kontrastia. Ja oman ripauksensa kokonaisuuteen tuovat tavarat, joita on tuotu matkoilta tai hankittu sukulaisten vinteiltä, Sumi kertoo.

Helsingin Kalliossa sijaitsevan Fine & Dandy -kampaamon kanssa samassa tilassa yritystään pyörittävät kampaamon omistajan veli Urito Morena Cafe Pequeño kahvilallaan sekä hieronta ja kosmetologiyrittäjät omilla huoneillaan.
Yhteistä yrittäjille on tilan rennon upea sisustus, joka herättää huomiota karkkisävyillään, vehreydellään ja rohkealla tavallaan yhdistää uutta ja vanhaa.

Scroll to Top