|

Kauneudenhoitoalan opiskelijoille työssäoppimispaikkoja tarjoava Fenix Beauty Academy avasi ovensa Helsingin Annankadulla 6. huhtikuuta.
Liikkumisrajoitusten kohtaloa jännittänyt yrittäjä Marjo Fischer uskoo opetushoitolan helpottavan hieman yhteiskunnallista huolta toisen asteen opintojen rapautumisesta.

Ensimmäiset opiskelijat aloittivat pääsiäisen jälkeisenä tiistaina työharjoittelujaksonsa Fenix Beauty Academyssa. Liikkumisrajoitusten uhka teki kauneusakatemian perustaneen yrittäjän mukaan avauksen valmistelusta suoranaisen trillerin. Avajaispäivänä 6. huhtikuuta kauneusakatemiaan saapui palveltavaksi kuusi asiakasta. Se on vallitseviin olosuhteisiin nähden välttävä määrä, mutta se ei jatkossa riitä toiminnan pyörittämiseksi.

– Korona on yhteinen vihollinen, jonka kukistaminen vaatii tiettyjä toimia. Mutta olisihan nuo liikkumisrajoitukset olleet monelle kivijalkayrittäjälle viimeinen arkku naulaan. Mitä meidän opetushoitolammekaan tekisi ilman asiakkaita? Onneksi pääsimme nyt avaamaan, vaikkakin vajaakapasiteetilla, Marjo Fischer toteaa.

Kauneusakatemian taustalta löytyy alan yrittäjän turhautuminen vuonna 2018 voimaan tulleeseen amisreformiin. Yli 15 vuotta omaa kauneuskeskusketjua pyörittäneellä Marjo Fischerillä on reformista kokemukseen pohjaavat näkemyksensä. Hänen kolmessa pääkaupunkiseudulla toimivassa kauneuskeskuksessaan on tarjottu työssäoppimispaikkoja alan tuleville ammattilaisille jo kahdella vuosikymmenellä.

Yhä enemmän työssäoppimisen varaan

Reformin perusajatus on se, että jokainen opiskelija opiskelee juuri niitä taitoja, joita hänellä ei vielä ole. Kaikki eivät siis suorita täsmälleen samoja opintoja. Tästä syystä myös työelämässä oppimisen jaksot ovat aina yksilöllisiä sisällöltään ja pituudeltaan. Tämä on hankaloittanut sekä oppilaitoksen että harjoittelupaikkaa tarjoavan yrityksen arkea.

– Nyt lasketaan yhä enemmän työelämässä oppimisen varaan, mikä on ajatuksena hieno, koska tätä työtä todella oppii parhaiten tekemällä. Mutta me alan yritykset jäimme hieman sutimaan tyhjää. Se mikä näytti hyvältä paperilla, ei sopinut juuri kenenkään arkeen, Marjo Fischer kertoo.

Fischer päätti perustaa uudenlaisen opetushoitolan, joka toimii itsenäisenä yhtiönä Kauneuskeskus Fenixin brändin alla. Fenix Beauty Academy Helsingin Kampissa tarjoaa harjoittelupaikan samanaikaisesti noin 20 opiskelijalle aamu- ja iltavuorossa. Näin siis normaalioloissa. Pandemiatilanteen vuoksi yhdessä vuorossa työskentelee nyt kerrallaan vain kolme opiskelijaa.

Fenixin omien työpaikkaohjaajien lisäksi opiskelijoita ohjaavat ammatilliset opettajat kumppanioppilaitos Stadin AO:sta. Koska opiskelijoita on paljon, myös opettajat voivat olla vahvasti mukana kauneushoitolan arjessa. Oppilaitoksessa uusi malli nähdään merkittävänä mahdollisuutena parantaa nykytilaa, jossa harjoittelupaikkoja ei tahdo löytyä.

”Amiskriisi” pakotti yrittäjän toimimaan

Muun muassa opetusministeri Jussi Saramon vieraakseen kutsunut Marja Sannikka julisti maaliskuussa ohjelmassaan, että ammattikoulu on kriisissä. Ohjelma sai aikaan vilkkaan verkkokeskustelun. Yrittäjä Marjo Fischer ymmärtää hyvin amisreformiin kohdentuneen kritiikin.

Monet kauneudenhoitoalan yritykset ovat hyvin pieniä, jopa yhden hengen yrityksiä. Uudet ammatillisen koulutuksen vaatimukset ovat tehneet tilanteesta lähes mahdottoman. Fischer tietää, että monet yritykset, joista aiemmin on löytynyt harjoittelupaikka, ovat joutuneet vastaamaan, että ei onnistu enää. Vaikka Kauneuskeskus Fenix on keskisuuri alan toimija, on Fischerilläkin ollut suuria vaikeuksia sopeuttaa uusia vaatimuksia yritystoiminnan arkeen.

– Koska uudistuksen kanssa on nyt elettävä, oli mietittävä, kuinka asiaa voisi lähteä ratkomaan voivottelun sijaan. Kymmeniä alan ammattilaisia työllistävänä yrittäjänä en voinut jäädä odottelemaan, että alalle valmistuu kosmetologeja, joilla ei ole mitään kosketuspintaa työelämään, koska harjoittelupaikkaa ei ole löytynyt, Fischer taustoittaa uuden kauneusakatemian syntyä.

Marjo Fischer