|

Koronaviruskriisi on iskenyt lujaa hiusalan liiketoimintaan. Kirsi-Marja ”Kika” Le Gall päätti lopettaa liiketoimintansa nykyisissä tiloissaan heinäkuuhun mennessä. Kika kuitenkin toivoo, että Beauty HiusClubin toiminta voisi jatkua, kun koronatilanne rauhoittuu.

Kika vetää Beauty HiusClub -liikettään Vuosaaressa, Helsingissä. Vuokra liiketilassa on kova ja Kika on jo pidempään miettinyt liiketoiminnan siirtämistä edullisempiin tiloihin.  Koronan vietyä asiakkaat päätös liikkeen lopettamisesta tapahtui suunniteltua aiemmin:

 – Korona toimi loppusysäyksenä päätökseen liikkeen lopettamisesta nykyisissä tiloissa, Kika toteaa heti.

Kikan asiakasmäärät kertovat samaa synkkää tarinaa, kuin mitä on saanut lukea sosiaalisen median välityksellä jo pitkään. Kikan mukaan hänellä on nyt suurin piirtein yksi asiakas päivässä, mikä on viisi kertaa huonompi kuin normaali asiakasmäärä, jonka hän tekee päivän aikana.

Nykyisessä liiketilassa Kika toimii yksin, mutta hän toivoo, että löytäisi mahdolliseen uuteen liiketilaan seurakseen muutaman vuokratuolilaisen.

– Toivon että tämä kriisi pistäisi meidät kaikki katsomaan peiliin ja tietynlainen itsekkyys väistyisi ja ihmiset osaisivat olla suvaitsevaisempia toisillensa. Minulla on haaveissa kampaamo, jossa on paljon hyviä ammattilaisia ja kaikki ovat ystävällisiä toisillensa. Kampaamo, jossa keskityttäisiin siihen olennaiseen, eli upeiden hiusten luomiseen, Kika kertoo haaveistaan.

Toimiva työyhteisö on pohjimmiltaan se, mitä Kika toivoo. Ammattitaitoisilta ja upeilta kollegoilta voisi oppia uutta. 

Kika myös haaveilee ”isona” olevansa seuraavan Nordic Hair Star -kisan voittaja. Viime vuonna Kika sijoittui toiseksi, kun voiton vei Kikan esikukva Erja Heino.

Kika Le Gallin Nordic Hair Star -kilpailutyö viime vuodelta. Kika sijoittui kokonaiskisassa toiseksi esikuvansa Erja Heinon jälkeen.

Kika myös uskoo, että hiusalalla menestyvillä on jano uuden oppimiseen ja trendien mukana pysymiseen. Omaksi vahvuudekseen hän kokee kykynsä kuunnella ja aistia asiakkaasta, mitä tämä haluaa.

– Usein asiakas sanoo lopputuloksen nähtyään, että tämä on juuri se, mitä hän toivoi, mutta hän ei vain osannut pukea sitä sanoiksi, Kika hymyilee.

Hän haluaa myös muistuttaa muita kampaajia siitä, että usein hyvät asiat saavat alkunsa katastrofien jälkeen. Kika kertoo myös, että loppuvuodesta on luvassa uusia tuulia.

– Aikeissa oli loppuvuodesta yhdistää voimat kollegan kanssa jakaen samalla kulut ja vastuut. On aivan järjetöntä puurtaa yksin täysin samojen ongelmien kanssa, kun voisimme tehdä sen yhdessä toisiamme tukien ja toisiltamme oppien, Kika pohdiskelee.

Kikan nykyinen liike Beauty Hiusclub sulkee ovensa heinäkuuhun mennessä.

 

Lisää Pinni-lehden juttuja koronateemalla:
https://pinni.fi/korona/