Kampaajat kirjojen päähenkilöinä

Kampaajat ovat nousseet suosioon viihdekirjailijoiden keskuudessa, sillä tänä keväänä on ilmestynyt kaksi romaania, joissa päähenkilönä seikkailee kampaaja. Kumpikin kirja on aloitus kokonaiselle sarjalle. Pinni sai luettavaksi kummankin kirjan ja tuottaja Rainer Nyman arvioi ne.

Kirsikkana kutrien päällä

”Ihana Kesälaineita hemmottelee ja hoitaa lukijaa kuin onnistunein kampaamokäynti”, luvataan Hanna Vellingin Kesälaineita -kirjan takalehdellä ja tämä lupaus lunastetaan täydellisesti.

Tämä kirja kuuluisi kaikille kampaamosta elantonsa tienaavien yöpöydälle, niin osuvasti ja hauskasti se kuvaa hiusammattilaisen arkipäivää kaikkine omituisuuksineenkin. Päähenkilö Kirsikka on 40 plus-ikäinen kampaaja, jolla on pieni ”soma kampaamo” Helsingin Hakaniementorin laidalla. Hän on aiemmin työskennellyt kampaamoketjussa, mutta ei kokenut sitä omakseen, etenkin kun esihenkilö oli enemmän kuin haastava. Tämä esiintyy myös kirjan sivuilla, lähinnä vakoojan roolissa. Ja täysin uskottavasti, sillä olen kuullut vastaavia tarinoita tosielämässäkin.

Kirsikka viihtyy työssään yksintekijänä, eikä ota asiakkaiksi kuin naisia, koska kokee, että parturityöt eivät ole hänen juttunsa. Kampaamon nimi, Cherry on Top, on enemmän kuin osuva, Kirsikkahan se kutrien päällä päivittäin työtään tekee. Ja tekee sen täysin uskottavasti, kiitos kuuluu Hanna Vellingin upealle kynälle. Hän osaa kuvailla täysin samastuttavan kampaamomiljöön kaikkine nyansseineen. Niin ammattisanasto kuin töiden eri vaiheet on opittu niin hyvin, että uskoisi kirjoittajan olevan hiusammattilainen itsekin.

Ehkä tässä on auttanut toimittaja-kirjailija Hanna Vellingin pitkäaikainen avustajan työ Pinnissä, joka muuten on saanut fiktiivisen vastineen kirjassa: Permis-lehti. (Oivaltavaa!) Niin tai näin, kirjaan ei saa loihdittua tarinaa, ellei ole sen maailmasta oikeasti kiinnostunut. Velling on, ja jokainen rivi on kirjoitettu niin hyvin ja ajatuksella, että teksti vie lukijan mukanaan. Kieli on rikasta ja sujuvaa, leikillistä ja helppoa. Tarina on viihteellinen, mutta myös kepeydessään todentuntuinen. Ihan kuin olisi oikeasti sisällä Kirsikan maailmassa!

Päähenkilöstä ei voi olla pitämättä. Kirsikan arki on kiireistä, hieman yllätyksetöntä mutta täynnä arkisia tapahtumia. Vakioasiakkaat täyttävät kalenteria, juorutaan ja tehdään ”tällä kertaa hiuksiin jotain uutta” (ei tehdä!), vakituinen myyntiedustaja piipahtelee (ihanan karrikoitu Tiitus!) ja aikuinen, eronnut poika säätää omiaan lapsensa hoitamisen kanssa.

Kirsikka ei ole aikonut laajentaa tai ottaa vuokratuolilaista, mutta niinhän siinä käy, että sellainen kohdalle osuu. Ja vaikka ei sellaista halunnut, Kirsikka huomaa uuden työkaverin tuoneen omaankin elämään erilaista sisältöä ja kampaamoon uutta vilskettä. Siinä sivussa remppamiehen siniset silmätkin avaavat Kirsikassa jotain sulkeutuneita patoja.

Jonna Nurmisen suunnittelema kansi on täydellisen onnistunut ja houkuttelevan herkullinen!

Teksti Rainer Nyman

Kampaaja kipuilee

Ihan ensimmäisenä pitää kehua graafikko Emmi Kyytsöstä, jonka taiteilema kansi on hurmaava taideteos, joka jo sellaisenaan houkuttaa ottamaan käteen Soili Pohjalaisen kirjoittaman Tukka hyvin -kirjan.

Harvoin on romaanin päähenkilönä nähty kampaajaa, joten se tietenkin kiinnostaa ja kiinnostanee myös kirjoja lukevia kollegoita. Ilona on päälle nelikymppinen, eronnut nainen ja aikuinen tytär on juuri muuttanut omilleen. Hän työskentelee vuokratuolilla samassa kampaamossa, minne meni suoraan kampaajakoulusta.

Kirja alkaa kotikäynnillä, koska Ilonan kampaamossa on kolme kuukautta kestänyt putkiremontti ja töitä pitää tehdä asiakkaiden – tuntemattomienkin – kotona. Alun kotikäynti, missä Ilona jäätyy murisevan saksanpaimenkoiran ahdistelemana eteisen nurkkaan, tuntuu näin kolmen koiran omistajana epäuskottavalta. Etenkin kun kyseessä on vaativaan tehtävään koulutettu koira.

Päähenkilö Ilona on jollain tapaa ärsyttävän epävarma persoona, josta en oikein saa kiinni. Yhtäältä hän on kampaajana yltiösosiaalinen, mutta kuten itse paljastaa, se on rooliminää. Toisaalta työn ulkopuolella Ilona on epävarma ja yksinäinenkin ihminen, eikä tunnu oikein löytävän paikkaa elämässään.

Soili Pohjalainen osaa kirjoittaa erinomaisesti ja kuvailut kampaamomiljööstä ovat herkullisia ja oikeaan osuviakin, mutta välillä hän sanataiteilee liikaa. Ei aina tarvitse olla hauska tai lausenäppärä, vähempikin riittäisi. Kun kirjailija paikoin rauhoittuu, kirjan sivuilla löytyy ihan ajatuksia herättäviä lausekulkuja. Asiakaskohtaamiset kampaamossa tuovat sivuille eloa ja uskottavuutta. Hyvin on hiusmaailma tutkittu!

Itselleni kirjan ongelma on siinä, ettei sen juoni oikein etene tai kasva. Ilona käy töissä, Ilona tuskailee (raivostuttavasti!) ex-miehensä perään, vaikka erosta on jo 17 vuotta, Ilona ei oikein löydä sujuvaa suhdetta kotoa pois lähteneeseen tyttäreensä. Ilonan lähes ainoa läheissuhde on kampaamon omistaja Eeva, joskin sekin on ristiriitoja täynnä. Eeva on muuten kirjan elävin ja hauskin hahmo.

Ilona on kaikille liiankin kiltti, mutta kirjan edetessä alkaa löytää oman äänensä ja se parantaa romaania huomattavasti. Tarinakin alkaa toimia. Jos 40+-ikäinen kampaaja haluaa vertaistukea kipuiluun elämänsä kanssa, tässä on letkeä lukuromaani, joka ei anna vastauksia mutta paljon samastuttavuuspintaa.

Tukka hyvin -kirja on kuin tehty tulevan kesän lomakauteen ja sopii kampaajan seuraksi riippukeinuun tai aurinkotuoliin.

Teksti Rainer Nyman