Kiira Korpi – Jään kuningatar

Kiira Korpi – Jään kuningatar

|||||

Taitoluistelun Suomen mestari Kiira Korpi muistaa hyvin ensimmäisen käyntinsä luottokampaajansa Miia Alasen luona. Silloin Kiira oli 10-vuotias nuori luistelijalupaus ja Miian kampaamopenkkiin hänet oli tuonut oma äiti.

– En uskaltanut puhua silloin mitään. Istuin vain penkillä ja kuuntelin, kun äiti ja Miia juttelivat, Kiira muistelee.

Miia ja Kiiran vanhemmat tutustuivat toisiinsa tamperelaisella jäähallilla. Ja kuten usein käy, sitä tyttäret perässä, mitä äidit edellä.

– Kiiran äiti alkoi käydä luonani ja luonnollistahan se oli, että hän toi tyttärensäkin mukanaan, Miia sanoo.

Tästä hetkestä on aikaa jo yli 15 vuotta ja yhä Kiira avaa Miian liikkeen oven käyntikerrasta toiseen. Tosin nyt 10-vuotiaasta ujosta taitoluistelijan alusta on kasvanut maailmantähti, joka ystävälliseen ja  avoimeen tyyliinsä juttelee mielellään kampaamokäynnin lomassa  suomeksi tai englanniksi, jota hän jo käyttää päivittäin enemmän.

– Vaikka asunkin suurimmaksi osaksi ulkomailla, ei tamperelaisuus ole hävinnyt minusta mihinkään. Tämä on rakas kaupunkini, kotini, jossa asuvat sekä vanhempani, ystäväni että myös kampaajani, Kiira hymyilee.

Miian luo Blue parturi-kampaamoon Kiira tuli nyt lähes suoraan lentokentältä. Vaikka ulkomailtakin saa ”ihan hyviä” parturi-kampaamopalveluita, voi Miian tuttuihin ja turvallisiin käsiin luottaa sataprosenttisesti.

– Totta kai joudun käymään kampaajalla myös ulkomailla. Californiassa asuessani sain vinkin paikalliselta suomalaiselta hyvästä kampaajasta, joka osaa käsitellä pohjoismaalaista vaalea hiusta. Kyllä se kuitenkin aina jännitti antaa hiukset uuden ihmisen käsiin, Kiira kertoo.

– Kiiran hiukset ovat perisuomalaiset – hiusta on paljon, mutta se on hyvin ohutta. Sävy on luonnostaan kylmän vaalea ja oman haasteensa värjäykseen tuo luonnollisuuden säilyttäminen, Miia kertoo.

Kiiran hiuksiin ei olla tehty paljoa muutoksia vuosien varrella. Haaveita jännittävästä uudesta tyylistä on kuitenkin ollut.

– Jossain vaiheessa olisin halunnut tummat hiukset. Myös otsatukka ja rikottu lyhyempi malli on ollut ajoittain mielessä. Mutta onhan se totta, että tällä kylmän vaalealla luonnollisuudella erottuu edukseen tummista aasialaiskilpailijoista, Kiira miettii

– Kampaajana tähän vielä lisäisin, että vaalean juurikasvun pitäminen piilossa olisi työlästä eikä tumma sävy mielestäni sopisi Kiiran väreihin, Miia perustelee.

Moni käyttää kampauksissaan myös lisähiusta saadakseen kokonaisuuteen volyymia. Kiirakin on haaveillut pitkistä, paksuista suortuvista – vaikka sitten lisäkesellaisista.

– Houkutus on ollut suuri laittaa pidennykset. Mutta tiedän itsekin, että tällä pesu-, kuivaus- ja treenitahdilla ne olisivat äkkiä huonossa kunnossa, rastoina, kuten Miia kuvailisi, Kiira naurahtaa.

Myöskään hiuksen pituudella ei ole voinut vuosien mittaan räväytellä, sillä pituutta täytyy löytyä, jotta nuttura tai poninhäntä pysyy tiukasti paikoillaan.

– Alussa hiuksiin tehtiin ihan vain perusleikkauksia ja värjäyksiä, mutta kun Kiira alkoi toden teolla kilpailemaan, piti hiusten pituutta miettiä ajatuksella, Miia kertoo.

– Kisakampaukset ovat sitten jo ihan oma juttunsa, kampauksen täytyy sopia tyyliltään pukuun sekä esityksen tyyliin, Miia lisää.

Kansainvälisissä kisoissa paikalla on tarvittaessa kampaaja, jonka avulla hiukset voi viimeistellä muotoonsa. Kiira kuitenkin luottaa omaan osaamiseensa. Vinkkejä hän kuitenkin kaipaa, vaikka onkin jo vanha tekijä kisakampausten tekijänä.

– Jos haluan saada poninhännän nauhan ympärille omaa hiusta, niin miten se pitäisi kiinnittää poninhäntään, jotta ei varmasti lähtisi jäällä irti? Kun laitan sen pinnillä, tuntuu se aina nousevan sieltä pois, Kiira tuskailee.

– Sen hiusosion, jonka aiot pyöräyttää poninhännän ympäri, voit jättää kokonaan pois itse poninhännästä. Silloin sen saa paremmin kiepautettua poninhännän nauhan ympärille ja pinnikin pysyy paremmin paikoillaan, Miia neuvoo.

Jotta jokainen suortuva pysyy tiukoissakin kolmoisriteissä kohdallaan, tulee kampaus viimeistellä lakalla, johon voi luottaa. Miia antoikin Kiiralle vuosia aina parhaat tuotteet mukaan, jotta jäällä ei tarvitse huolehtia ainakaan irtohiuksista. Kun voittoja tuli voiton perään, ymmärsi Miia vihdoin ottaa yhteyttä L’Oréaliin, jonka tuotteita oli käyttänyt jo vuosia.

– Lakkaa kuluu todella paljon ja olisi hyvin työlästä, jos käyttämäni tuotteet eivät olisi laadukkaita, Kiira sanoo.

Kisajäillä Kiira on ”vanha kampaustaituri”, mutta muut  kampausta vaativat tilaisuudet hän jättää mieluusti luottokampaajalleen. Linnan juhliin vuonna 2007 hiukset taituroi luottokampaaja, kukas muukaan kuin Miia, joka loihti tilaisuuteen myös meikin Lumenen tuotteilla – kuten aina.

– Laitan Kiiran hiukset ja meikin usein myös eri kuvauksia ja lehtijuttuja varten, Miia kertoo.

– On ihanaa, kun on ihminen, johon voi luottaa. Onhan se yksi riskielementti, jos kuvauskampausta tulisi tekemään ihminen, jota en tuntisi lainkaan tai joka ei tuntisi minua ja hiuksiani, Kiira lisää.

Kiira voi luottaa kampaajaansa myös muulla kuin hiustasolla. Kansainvälisesti tunnetusta kaunottaresta saisi helposti rakennettua klikkauksia nettilehtien sivuilla keräävän viihdemagneetin. Miia kuitenkin tietää, kuinka julkisuushakuinen Kiira on.

– Kiira haluaa olla urheilija ja tehdä sitä tosissaan. Ei häntä kiinnosta mitkään Kuka on seksikkäin –kilpailut eikä hän halua avata miessuhteitaan naistenlehdissä, Miia huudahtaa.

– Olemme Miian kanssa käyty vuosien aikana kaikki asiat läpi ensimmäisistä poikaystävistä ja niin edelleen, mutta ne jutut jäävätkin sitten tänne kampaamoon, Kiira tietää.

Kuten parhaassa seurassa on tapana, joskus voi olla myös rauhassa ihan hiljaa.

– Minulla on usein mukana koulukirjat, joihin sitten keskityn täysillä kampaamokäynnin aikana. Ja sitten on se hiusten pesu ja hieronta! Se on niin ihanan rentouttavaa, että olen monesti nukahtanut pesupaikalle, Kiira kertoo ja siemailee rentoutuneena hunajalla höystettyä vaniljateetään.

Taitoluistelun Suomen mestaruuden joulukuussa Vantaalla luistellut Kiira Korpi piti kisajäiltä parin vuoden tauon kuntouttaakseen vammautunutta akillesjännettään. Uutta puhtia hyppytekniikoihin Kiira haki Los Angelesista, josta ei kuitenkaan saanut harjoitteluun tarpeeksi jääaikaa. Muutto Saksan Oberstdorfiin mahdollisti koko päivän treenit ja toi myös rakkaat lähemmäs.

Tamperelaisen Blue-kampaamon omistaja Miia Alanen on tuntenut taitoluistelun Suomenmestari Kiira Korven jo 15 vuotta. Siinä ajassa 10-vuotiaasta taitoluistelutytöstä on kasvanut maailmantähti sekä upea kaunotar, jonka luonnollisen kylmänvaalea hiuslaatu on yksi Kiiran muista kilpailijoista erottava asia.

– Vaikka hiuksia tai meikkiä ei arvostellakaan osana kisasuoristusta, vaikuttavat ne varmasti kokonaiskuvaan, kuten vaikuttaa myös kisa-asu. Taitoluisteluhan on hyvin esteettinen laji, Kiira kertoo.

SAKSITUT

Mielivaiheesi kampaamokäynnillä?

– Pään hieronta pesupaikalla ja tietenkin se, kun näkee lopputuloksen. On myös ihanaa, kun voi vain rauhassa istua paikallaan ja juoda teetä.

Kuinka hoidat hiuksiasi kotioloissa?

– Minulla on hyvät hiustuotteet, joilla pesen ja hoidan hiukset säännöllisesti. Ei ole olemassa mitään hokkuspokkusnaamioita, joita käyttäisin.

Paras muistosi yhteistyönne varrelta?

– Se kun Miia laittoi kampauksen ja meikin Linnan juhliin vuonna 2007. Se oli jännittävää ja ihanaa.

Onko sinulla koskaan bad hair day?

– Onhan niitä huonompia ja parempia. Yleensä hiuspäivä on aina helppo, kun laittaa hiukset vain kiinni.

 

FAKTAT:

Kiira Korpi voitti kirkkaasti taitoluistelun Suomenmestaruuden joulukuussa.

Asuu: Saksan Oberstdorfissa, jossa myös harjoittelee.

Koti: Suomen Tampereella.

Haaveet: Osallistua taitoluistelun MM-kilpailuihin Suomessa vuonna 2017.

Mieliruoka: Poronkäristys puolukkahillolla. “Ihana ruoka, jota harvoin saa”.

Vaikeinta taitoluistelussa: Luoda ohjelmasta oma taideteoksensa, joka sykähdyttää yleisöä. Ohjelma ei saisi olla “pelkkä” urheilusuoritus.

Vinkki aloitteleville luistelijatähdille: Älkää luovuttako, vaikka heti ei onnistuisi, sillä oppimiseen kuuluvat myös virheet. Ja nauttikaa myös oppimismatkasta ja treenaamisesta.

Erikoista: Kiira oli poissa kisajäiltä kaksi vuotta akillesjänteen loukkaantumisen takia. Kun jänne vihdoin leikattiin viime huhtikuussa, alkoi Kiiran paraneminen ja kuntoutuminen uuden valmentajan johdolla Los Angelesissa.