Kilpatanssin yhdistämät

Teemu Hirvimäki tietää, että jos sopivaa aikaa ei asiakkaalleen Helena Ahti-Hallbergille löydy, tarttuu nainen itse saksiin ja Teemu saa sitten myöhemmin korjailla lopputulosta.
– Tämä on uusiutuva luonnonvara, joten ei se ole niin kauhean vakavaa, jos sitä vähän itse leikkaa, Helena nauraa Teemun luottopenkissä Hair by Teemu Hirvimäki -liikkeessä Helsingissä.


HELENA AHTI-HALLBERG on totuttu näkemään virheettömästi viimeistellyssä täysvaaleassa polkkapituisessa hiusmallissa. Kirkkaan puhtaan vaaleasta väristä Helena on joskus kuitenkin jopa tinkinyt – kerran sävy oli lämpimämpään kallistuva luonnonvalkoisempi. Tätä erhettä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä identiteettikriisi iski heti.

– Se oli se tunne, kun katsoo peiliin ja näkee heti, ettei ole oma itsensä. Väri piti saada vaihtoon heti ja menin Teemun luokse Kallioon Vox Artis -liikkeelle. Teemun päivä oli täynnä ja kuudeksi hänen piti vielä ehtiä takaisin armeijaan Santahaminaan. En luovuttanut, vaan hoin, että ehditään ehditään, kun heti aloitetaan, Helena kertoo vauhdikkaaseen tyyliinsä.

– Ja ehdittiinhän me, vaikka aika meni niin tiukaksi, että Helena joutui heittämään minut Santahaminaan, jotta en myöhästynyt, Teemu vahvistaa.

Tämä erilainen vaalea kausi ajoittui vuoteen 2007. Helena itse puhuu ”tummemman hiusvärin” kaudesta, mutta Teemu vahvistaa kyseessä olleen vähän tummempien, luonnonvaaleiden raitojen.
– Itsepähän niitä pyysin, mutta tätä vaihetta ei kestänyt tosiaankaan kauaa. Oppilaatkin valittivat, etten ole ”normaali” Helena, kun hiuksessa oli muuta sävyä, Helena naurahtaa.

Jymy-yllätyksenä tulee varmasti monelle se, että Helenalla on ollut myös aivan lyhyt ja musta hius. Tästä on tosin aikaa jo 25 vuotta.
– Onpahan sekin koettu! Vaalennutin hiukseni ensimmäisiä kertoja yläkouluikäisenä ja lukioaikoina olin jo aivan vaalea. Musta väri ajoittui lapsen saamisen aikoihin, mutta siitä palasin aika äkkiä takaisin vaaleaksi, Helena muistaa.

HELENA JA TEEMU ovat tunteneet toisensa ”aina”, kuten he yhteen ääneen toteavat. Tuttavuus solmittiin tanssitunneilla, missä Teemu on käynyt Helenan opissa aivan pikkupojasta asti. Kun Teemu aloitti kampaamokoulun vuonna 2003, sai hän heti roolin kisamatkakampaajana. Virallisesti Teemun kampaamopenkkiin Helena istui heti kun se oli mahdollista.
– Kävin Teemun ihan ensimmäisissä harjoittelupaikoissakin ja muistan ajat, kun tehtiin hiusta Vox Artisin kellarissa, koska en halunnut istua väri päässä näyteikkunassa, Helena muistaa.
Tästä lähtien Helenan hiukset ovat kulkeutuneet aina siihen liikkeeseen, missä Teemu on työskennellyt.

Viimeisimmät vuodet kaksikko on tavannut Teemun perustamassa Hair by Teemu Hirvimäki -liikkeessä Helsingin Tehtaankadulla. Helenan hiukset vaalennetaan ja leikataan neljän-viiden viikon välein.
– Usein teemme ”vain” perushuollon. Välillä tulee kyllästymisen fiiliksiä ja silloin keksitään jotain pientä uutta, Helena sanoo.

– Ja silloin ideat tulevat Helenalta itseltään. Joskus näitä ideoita joutuu hetken pureskelemaan ja suunnittelemaan. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Helena halusi pitkät hiukset ja oma hius oli lähes sängellä, koska Helena oli sitä itse leikellyt. Piti hetki malttaa ja kasvattaa hiusta sen verran, että saatiin pidennykset kiinni. Helenan istuessa penkkiin, ei ikinä tiedä, mitä edessä on, Teemu pyörittää hyväntahtoisesti päätään.

– Hiuksen täytyy olla itselle juuri oikea, en voisi elää hiuksissa, jotka eivät tuntuisi omalta. Sitä paitsi se olen minä, joka hiusten kanssa elää, joten kannan myös vastuun siitä, ettei tehdä mitä vain, Helena perustelee.
– Mutta hienoa on, että et ole ikinä tyrmännyt mun hiusideoita, vaan aina on keksitty ratkaisu! Helena kiittää.

HELENA ON ASIAKKAANA tarkka. Kun pidennyksiä laitettiin, työnsi Helena kätensä hiuspohjaan ja neuvoi Teemulle paikat, mihin kaipasi vielä lisäsinettejä. Itse kotisaksilla napsautettu mittapituus ennen kampaamokäyntiä kertoo, että Helena myös tietää, mitä haluaa. Joskus oma saksiminen johtaa tilanteisiin, ettei ”kehtaa töihin mennä”. Silloin kampaamoaika täytyy saada heti.

– Helena käyttää tanssivalmentajan auktoriteettia hyvin hyväkseen. Saan tuntea nahoissani, toisin sanoen saan tanssitunneilla todella rumbata, jos kampaamoaikaa ei ole löytynyt, Teemu naurahtaa.

Teemu kuvailee Helenan hiuksia pehmeän luonnonsilkkisiksi, joita käsittelyt sekä voimakas ja jatkuva muotoilu rasittavat paljon. Helenan hiuksessa näkyi selvästi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman teko.

– Hius murtui, kun sitä käsiteltiin joka viikko. Lisäksi hiusta piti värjätä keltaisemmalla sävyllä, sillä Helenan hius on niin hento ja vaalea, että vahvat studiovalot ikään kuin löivät hiuksesta läpi ja näytti siltä, ettei hiusta ole lainkaan. Kun hius on keltaisempi, jaksaa valo heijastua hiuksesta takaisin, Teemu selittää.

– Keskustelemme Teemun kanssa paljon siitä, miltä hius näyttää sekä arkielämässä että tanssilattialla valoissa. Tämä on tärkeä yksityiskohta Teemun ammattitaidossa, Helena lisää.

Helena Ahti-Hallbergin luottokampaaja Teemu Hirvimäki pääsee neljän viikon välein neuvottelemaan Helenan otsa- ja niskapyörteen kanssa.
– Jakaus pitää asettaa tiettyyn paikkaan, jotta hius pysyy mallissaan ja jos niskahius on pidempi, pääsevät pyörteet viemään hiusta ei-haluttuun suuntaan, Teemu kuvailee

HÄN
HELENA AHTI-HALLBERG
Tanssinopettaja, tuottaja, Tanssii tähtien kanssa -tuomari
Asuu: Sipoossa aviomiehen ja koirien kanssa.
Kuinka pysyä hyvässä kunnossa: Tuc-keksit, juusto, viini, tanssi ja elämästä nautiskelu.
Harrastukset: Pukuompelu, kesäisin puutarhanhoito ja kanalan ylläpito.
Tulossa: Helenan tuottama ”mieletön tanssispektaakkeli” Tanssien Tähtiin -show alkaen 7.3.
Haaveilee: vapaa-ajasta! Olisi hienoa jos joskus voisi vaan todeta, että tekemättömien töiden lista on tyhjä.

SAKSENTERÄVÄT KYSYMYKSET
Kuinka hoidat hiuksiasi kotioloissa?
– Pesen ja föönaan hiukset. Kun hiuksen leikkaus on hyvä, asettuvat hiukset helposti paikalleen. Hiusten laitto ei saa viedä liikaa aikaa: kun nouse sängystä, pitää ulkona olla jo tunnin sisällä.
Mielivaiheesi kampaamokäynnillä?
– Rentouttava hieronta pesupaikalla. Teemulla on vahvat sormet.
Onko sinulla koskaan bad hair day?
– On noita hetkiä, jolloin tartun itse saksiin. Jos hiukset eivät mene ojennukseen, turvaudun vetämään ne wetlook-tyyliin taakse, kuten tein Selviytyjät-sarjassa.
Paras muisto yhteistyönne varrelta?
– Koskettavin on se, kun Teemu lauloi 9-vuotiaana Äideistä parhain -kappaleen kilpatanssiseuran kisoissa äitienpäivänä.

Scroll to Top