Kukapa muu tunnistaisi tarpeen paremmin kuin kampaaja? GLOWWA – ravintolisä hiusten ja hiuspohjan hyvinvointiin Kinnuselta
Hiustenlähtö havaitaan usein ensimmäisenä parturi- ja kampaamokäynnillä.
Tähän perustuu myös Kinnunen Oy:n edustaman GLOWWAn jakelustrategia: tuotteiden markkinointi on suunnattu pääasiassa hiusalan ammattilaisille. He voivat suositella hyväksi kokemaansa tuotetta asiakkailleen.
Hiustenlähtö on monelle kipeä ongelma ja tällaisessa tilanteessa asiakas kaipaa neuvontaa. On tärkeää, että kampaaja kertoo asiakkaalleen mikä on ravintolisänpäivittäinen annos, minkälaisia vaikutuksia ravintolisällä on hiusten hyvinvointiin ja myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Käydään läpi myös millä aikavälillä tuloksia voidaan odottaa. Lähtötilanne kannattaa tallentaa valokuvana vaikkapa asiakkaan omaan puhelimeen.
Teksti: Meri Mäkinen, Kuvat: Juho Leskinen
GLOWWA on brittiläisen ravitsemusterapeutti Suzanne Cooperin omaan hiustenlähdön tarpeeseensa kehittämä tuote, joka sittemmin on kasvanut kokonaiseksi tuoteperheeksi.
Tuote lupaa vähentää hiustenlähtöä luonnollisten vaikuttavien aineiden avulla ja tukea hiusten kasvua, sekä edistää hiuspohjan hyvinvointia. Rinnalla on Meno-tuote joka on varta vasten suunniteltu vaihdevuosien haasteisiin. Brändi korostaa puhtautta, vegaanisuutta ja tieteellistä tutkimusta tuotteidensa taustalla. Ravintolisän on havaittu vahvistavan myös kynsiä ja parantavan ihon hyvinvointia.
Keho priorisoi ravinteiden jakelun ensisijaisesti elintärkeisiin elimiin ja järjestelmiin. Tämä tarkoittaa, että hiukset, ei-välttämättömänä kudoksena, saavat ravinteita vasta sen jälkeen, kun ydintarpeet on tyydytetty. Tämä tekee hiuksista erityisen herkkiä ravintoainepuutoksille.
Kuvassa Glowwan kansainvälisestä myynnistä vastaava Jason Dunn ja kouluttaja Alicia Convy.
Tutkimusta ja turvallisuutta taustalla
GLOWWA esiteltiin kampaajille virallisesti syyskuussa Kampissa livestriimatun lanseeraustilaisuuden myötä.
Tuotteiden kehitystyön taustalla on vahva panostus tutkimukseen, turvallisuuteen sekä käyttäjäkokemuksiin. Yrityksen mukaan tuotteet eivät sisällä keinotekoisia väri- tai makuaineita, gluteenia tai eläinperäisiä ainesosia — kaikki ovat vegaanisia ja “cruelty free” -valintoja.
Brändin päätuote, Hair Food, on hiusravintolisä, joka sisältää muun muassa biotiinia, B12-vitamiinia sekä useita vitamiineja ja mineraaleja, kuten sinkkiä, niasiinia, C-vitamiinia ja MSM:ää. Tuote on palkittu “Best Hair Growth Supplement 2025” -tunnustuksella.
Sarjan täydentävä tuote, Hair Food Meno, on suunniteltu erityisesti vaihdevuosien jälkeen ilmeneviin haasteisiin, kuten hiusten ohenemiseen, hiustenlähtöön ja väsymykseen. Lisäksi se tukee yleistä hyvinvointia elämänvaiheen muutosten keskellä.
Mitä live-lanseeraus paljasti?
Kampin tilaisuudessa korostettiin brändin sitoutumista läpinäkyvyyteen: tuotteiden koetuloksiin, toimitusketjuun ja raaka-aineiden laatuun.
– Ravintolisän aloittamista voisi kuvailla osin samankaltaiseksi kuin jos yhtäkkiä alkaisi syödä erittäin terveellisesti: keho saa runsaasti ravinteita, joita se tarvitsee toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikutukset näkyvät vähitellen myös ulospäin, hiusten, kynsien ja ihon kunnossa.” sanoo GLOWWAn kansainvälinen kouluttaja Alicia Convy. Osallistujat kuulivat, että GLOWWA ei pyri tarjoamaan vain ulkoista parannusta, vaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa, jossa hiusten hyvinvointi kytkeytyy kehon sisäiseen terveyteen ja elämäntilanteisiin, kuten hormonimuutoksiin. Terveestä hiuspohjasta kasvaa terve hius. Kaikki alkaa sisältä päin.
GLOWWA -ravintolisän jälleenmyynti tapahtuu hiusalan ammattilaisten kautta.





