Tällä palstalla tutustutaan hiusalan ammattilaisen työviikkoon ja kurkistetaan myös salongin ulkopuoliseen elämään, sen arkeen ja juhlaan.

Nimi: Nina Hemminki
Ammattinimike ja työpaikat: Hiusalan opettaja sekä kansainvälisyyskoordinaattori Vamiassa Vaasassa, yrittäjä/TRENDY. sekä Sebastian –freelancekouluttaja.
Erityisosaamisalueet: Rakastan kaikkea, mikä liittyy hiusalaan! Intohimona uuden oppiminen.
Mitä teet ensi viikolla: Seuraan innolla, mitä opiskelijoilleni kuuluu Nepalissa, valmistaudun Sebastianin näytöksiin Wella Unplugged tapahtumassa Helsingissä sekä elän elämääni, kuten yksi ystäväni aikoinaan sanoi ”Ninalla on kaksi kättä ja neljä jalkaa” eli ihanaa kiirettä pitää! Lisäksi jännitän pääsykokeen tuloksia, sillä hain ennen tätä matkaa opiskelemaan ammattikorkeakoluun ylempää estenomin tutkintoa, yamk-tutkintoa!
Terveiset kampaajille: Avoimin silmin kohti kaikkea, mitä elämällä on annettavaa!
Somekanavat: Instagram: nina_trendy, trendyhairvaasa

 

Minun viikkoni –jutussa kerron viikostani Nepalissa, jossa olin Kehitys- ja vapaaehtoistyön (Keva) –verkoston vaihtojaksolla. Tutustuin työssäoppimispaikkoihin niin hiusalan opettajan kuin kansainvälisyyskoordinaattorin työni puolesta. Lisäksi teimme hyväntekeväisyystyötä matkaan mukaan lähteneiden hiusalan viimeisen vuoden opiskelijoiden Tiina Hirvilammin ja Miia Muittarin kanssa.

Keskiviikko 1.11.
Ensimmäinen aamu Kathmandussa

Ihana herätys valoisaan Nepalin aamuun. Lähdin matkaan jo toissa päivänä ja oli ihana nukkua yö sängyssä, sillä edellinen yö meni Qatarissa Dohan lentokentällä 12 tunnin vaihtoajalla.
Tänään meillä on ensimmäinen työpäivä Kehitys- ja vapaaehtoistyön (Keva) –verkoston vaihtojaksolla.

Normaalisti lähetämme vaihtojaksolle tämän verkoston kautta lähihoitaja- tai talonrakentajaopiskelijoita, mutta päätimme lähteä pilotoimaan hyväntekeväisyystyöhön muitakin aloja, joista nyt sitten heti alkuun mukaan pääsi hiusala. Emme etukäteen tienneet, mitä tulemme täällä tekemään, näkemään ja kokemaan, koska tämä on täysin uutta hiusalan kansainvälisyysvaihdoissa ainakin tämän verkoston kautta. Lähdimme todella avoimin mielin matkaan.
Saimme hurjan ison lahjoituksen hyväntekeväisyystyöllemme Kinnunen Oy:ltä.

Positiivinen ongelma olikin lentokentällä, että saimme kaikki kilot säädettyä matkalaukusta toiseen ja tuotua perille kohteeseen. Kaikki tavarat saatiin siis perille ja nyt sydämellinen kiitos lahjoittajalle!
Ensimmäiset työpäivät täällä menevät työssäoppimispaikkoihin tutustuessa, vaikka toiminnan naisena tekisi mieli jo päästä tekemään hius- ja meikkihommia. Tänään tutustumisen kohteena oli Epsa, syrjäytymisvaarassa olevien naisten koti.

Saimme kokea todella lämminhenkisen vastaanoton: kaulaan pujotettiin kukkalei, joka täällä on perinteinen tervetuliaislahja.

Lisäksi meille esitettiin useampi ihana tanssi täynnä iloa ja pääsimme itsekin mukaan tanssin pyörteisiin.

Sovimme aloittavamme työt täällä ylihuomenna. Odotan todella innolla, miten naiset siellä reagoivat, kun saavat Kinnusen lahjoittamia tarvikkeita ja meikkejä.

Kävimme lisäksi Epsan rakenteilla olevassa uudessa kohteessa, sillä vanha paikka kärsi tuhoja maanjäristyksessä.

Matka uuteen paikkaan oli mielenkiintoinen. Paikalliset kulkevat tottuneesti jyrkkiä polkuja saveen ja multaan muotoilluilla rappusilla.

Perille päästyämme avautui Kathmandu upeasti esiin vuoren reunalta. Illalla kaupungilla kulkiessamme silmät tietenkin hapuilivat ja osuivat hiussalonkeihin.

Tyypillinen nepalilainen hiusalan paikka on parturiliike, jossa on miehiä töissä ja asiakkaana. Jäin tuijottelemaan muutamien liikkeiden oville parranajoja ja erikoisia pään taputuksia, joiden kuvittelin olevan hierontaa?!

Päivän opetus oli: Miten ihmiset voivat olla niin iloisia ja onnellisia lähtökohdistaan ja elämäntilanteistaan huolimatta!

Torstai 2.11.
Kauneutta, iloa ja väriterapiaa

Jälleen sai herätä aurinkoiseen aamuun. Täällä valoisa aika on noin aamukuudesta iltakuuteen. Sitten ilta onkin pilkkopimeä. Lähes ainoa kaupungissa näkyvä valo tulee taloista. Katuvaloja ei ole. Sääoloiltaan tämä aika vuodesta on parasta aikaa tänne matkustamiseen, päivälämpötila on noin 27 astetta. Tänään jatkoimme tutustumista työssäoppimispaikkoihin.

 

Kohteina olivat etsivän katutyön (mielenterveystyön) paikka Chhahari Nepal sekä päihdeklinikka Samarthan.

Chhaharissa sovimme, että hiusopiskelijamme menevät sinne tekemään työssäoppimisen aikana muutaman työpäivän.
Nepalissa mielenterveystyölle ei ole annettu arvoa ja paikan perustajalla ja johtajalla onkin ollut ja on edelleen kova työ taistella ihmisoikeuksien puolesta.

Huikeaa kuunnella tarinoita, kuinka ihmisillä on suuri auttamisen halu ja tahto toimia yhteisten asioiden puolesta hyvää tehden. Tarinoiden kuuntelun lomassa en tietenkään pääse omasta ammattitaustastani mihinkään, ja kiinnitin huomiota paikan naisjohtajan ihanaan tyyliin ja hiuksiin.

Ensimmäinen nainen täällä, jolla näin lyhyet hiukset. Naiset ovat täällä valtavan kauniita, upeat kasvonpiirteet omaavia ja siroja ja olen niin lumoutunut heidän värikkäistä puvuistaan. Tunnetusti pukeudun mustaan, joten reissu on minulle myös todellista väriterapiaa. Chhaharista jatkoimme matkaa Samarthan päihdeklinikalle.

Keskustelimme täällä opiskelijoitteni työssäoppimispäivistä, mutta jäi vähän epävarmaksi, olisiko tämä kuitenkaan sellainen kohde, minne menisimme hyväntekeväisyystyöhön hiusalan merkeissä.

Päivän päätteeksi lähdimme tutustumaan Bhaktapuriin, Kathmandun ulkopuolella sijaitsevaan kaupunki, joka kuuluu Kathmandun laakson alueeseen.

Bhaktapur on täynnä historiallisia rakennuksia, kaupunki on tunnettu käsityöläisyydestään ja upeista temppeleistään. Bhaktapurin alue on UNESCOn maailmaperintöaluetta.

Oli surullista katsella, kuinka maanjäristys pari vuotta sitten oli tuhonnut mielettömän hienoja historiallisia rakennuksia. Nepalilaisilla ihmisillä on hurjasti sitkeyttä luonteessaan ja jälleenrakennustyöt maanjäristyksen tuhojen jäljiltä ovat edelleen käynnissä.

Toinen päivä täällä takana ja olen oikeastaan aika sanaton kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Yhtä aikaa likaa, roskaa ja kurjuutta, joka oikeastaan onkin elämäniloa, valoa ja hyvää mieltä.

 

Perjantai 3.11.
Pillastunut lehmä ja koristekynnet

Kolmas aamu Kathmandussa ja olen innoissani kaikesta ja myös positiivisen yllättynyt siitä, miten nopeasti olen tuntenut täällä oloni kotoisaksi. Tänään ohjelmassa on aamusta jälleen tutustuminen opiskelijoiden tulevaan työssäoppimispaikkaan, kehitysvammaisten lasten ja nuorten Down School Societyyn.

Tervetuliaistoivotuksena meille esitettiin jälleen upea tanssi, jonka nuoret olivat opetelleet suositusta elokuvasta.

Paikalliset juovat paljon teetä ja sitä meille tarjoiltiin myös täällä. Vieraanvaraisuus on liikuttavan ihanaa.

Nepalilainen ruoka on myös vienyt sydämeni ja kaupungilla iltaisin ruokapaikkaa etsiessä etsii vaan paikallisia ravintoloita. Tarjolla on myös italiaisia ja ranskalaisia ravintoloita, mutta nepalilaista ruokaa ei voita mikään.

Tänään päivän ohjelma jatkui Down School Societystä Epsaan. Paikallinen yhteyshenkilömme Shaira Banu opasti meille kävelyreitin Epsaan ja lähti itse hakemaan skootteriaan. Matkallaan Epsaan hän nappasi ensin Tiinan kyytiin. Miia ja minä jäimme vielä kävelemään. Kävelymatkat, kuten kaikki matkat täällä, ovat hyvin mielenkiintoisia. Matkan varrella voi nähdä vapaana kulkevia eläimiä apinoista, lehmiin, kissoihin, koiriin, kanoihin ja kukkoihin. Yleensä eläimet eivät täällä ole ihmisistä kiinnostuneita, pääsääntöisesti kulkevat itsekseen. Tällä kerralla yksi lehmä kuitenkin pillastui ja lähti juoksemaan kapealla kadulla, joka oli täynnä ihmisiä, autoja, skoottereita ja moottoripyöriä. Menoa ei voinut kuin silmät pyöreänä tuijottaa.

Saira sai vietyä Tiinan Epsaan jo töihin ja tuli hakemaan kyytiin myös Miian ja minut. Siinä me kolme päällä huristelimme töihin. Hetki oli vähintäänkin se, mistä äiti on aina varoittanut: ”Älä mene kyytiin ilman kypärää”. Paikalliset ihmiset ja jopa kokonaiset perheet ajelevat moottoripyörillä sekä skoottereilla ja aina vain kuskilla on kypärä. Kathmandun liikenne on jotain uskomattoman kaoottista, miljoonittain kulkupelejä ja kaupunki vailla liikennesääntöjä.
Naiset jo odottivat meitä Epsassa innoissaan.

Olimme sopineet, että tänään teemme manikyyrejä, lakkailemme sekä koristelemme kynsiä ja seuraavan kerran, kun tulemme, leikkaamme hiuksia.

Naiset olivat niin onnellisia ja kiitollisia tekemästämme työstä, mutta myös hyvin-hyvin tarkkoja. Yhteistä kieltä meillä ei suurimman osan kanssa ole. Osa naisista on myös kuuroja tai mykkiä. Nepalilaiset naiset rakastavat värikkäitä kynsilakkoja sekä runsasta kynsien koristelua. Jos koristelimme kynnet strassein ja kimaltein suomalaisen hillitysti, niin johan sieltä tuli pyyntö koristella lisää.

Täällä enemmän on enemmän. Useimmat naiset halusivat lakattavan vain toisen käden kynnet, sillä nepalilaiseen kulttuuriin kuuluu, että toinen käsi pidetään puhtaana kaikesta. Naisilla täällä on käsittämätön yhteishenki ja tarkkailijoita riitti, kun töitä tehtiin, jotta kaikki saisivat upeat kynnet. Aloimme keskenämme nimittää osaa ”laadun tarkkailijoiksi”.

Kun lähdimme töistä, oli tunne uskomaton: Olimme kiitollisia, iloisia ja onnellisia. Illalla lähdimme tapaamaan Espoon Omniasta saman verkoston kautta Kathmandussa ollutta lähihoitajaopettajaa, joka oli tullut ennen meitä ja oli jo lähdössä takaisin Suomeen. Saimme paljon vinkkejä siitä, miten käyttää paikallisia julkisia kulkuneuvoja sekä minne kannattaa tutustua.

Nukkumaan mennessä päällimmäisenä oli käsittämätön hyvänolon tunne, jollaista en ollut koskaan aiemmin kokenut, vaikka olen vuosikymmeniä asiakaspalvelutyötä tehnyt ja paljon kiitosta asiakkailtani saanut.

Tunne oli jopa hieman hämmentävä, en ollut etukäteen ajatellut, miten suuria tunteita hyväntekeväisyystyö voi aiheuttaa.

Lauantai 4.11.
Temppelisiunaus ja synttärit!

 

Nepalissa tehdään töitä sunnuntaista perjantaihin, lauantai on vapaapäivä. Näin ollen lauantaista muodostui meille kulttuuriin tutustumispäivä.

 

Lähdimme aamusta kohti vuoristoa Chandragiri Hillsiin, jonne loppumatka mentiin näköalahissillä 2,5 kilometrin korkeuteen.

Perillä oli näköalatasanteita huikeine näkymineen Kathmandun laaksoon ja temppelialue. Temppelissä meidät siunattiin, saimme punaiset merkit otsaamme ja kaulakorut.

Pudotimme rahaa kiitokseksi temppelin ikkunasta. Punainen merkki otsalla sisälsi pyhään veteen sekoitettuja erilaisia aineosia.

Merkki keskellä otsaa tarkoittaa, että on käynyt temppelissä, jossa henkilö on siunattu. Mikäli punaista väriä on hiusrajassa ja keskijakauksessa, kertoo se avioliitossa.

Päivä jatkui Miian syntymäpäivillä ja päätimme mennä syömään The Garden Of Dreamsiin, joka on korkeasti aidoitettu vehreä puisto keskellä Kathmandua. Hämmästelimme siellä, miten ihmeessä oli saatu suljettua kaupungin pöly, melu ja häly aidan toiselle puolelle.

Matkalla puistoon pysähtelin tuijottamaan paikallisten parturiliikkeiden oville. Nepalilaiset ovat tummahiuksisia ja vaaleiden hiusten ihannointi näkyi myös miesten hiusmuodissa.

Miehillä näkyi paljon raidoitettuja hiuksia, tosin lopputulos ei ollut vaalea vaan punainen/oranssi. Parturiliikkeet katujen varsilla tuntuivat olevan aina auki, kuten koko kaupunki. Illalla, kun menee nukkumaan, kuuluu asuntoon sama meteli, joka jatkuu läpi yön ja aamulla kuudelta kadulle kurkistaessaan on jo kaupunki täysin hereillä. Eivätkö paikalliset väsy koskaan?

Sunnuntai 5.11.
Blondi-ihannointia ja polttohautaus

Sunnuntaina alkaa nepalilaisten työviikko, joka kestää kuusi päivää. Elämä kaduilla on vilkasta, myös pyykit pestään keskellä kaupunkia kadun reunassa ja viedään talojen katoille kuivumaan, paikalliset tekevät ruokaa ja leipovat avokeittiössä katujen varsilla. Aina ei voi sanoa, onko kyseessä kahvila tai ravintola vai jonkun perheen koti. Työpäivämme oli tänään Epsassa, syrjäytymisvaarassa olevien naisten kodissa. Vaikka naisen elämä tänä päivänä on jo parempaa, niin silti täällä sairas tai vammainen nainen on syrjitty.

Vaikka nainen olisi korkeasti koulutettu ja vamma hyvin pieni, ei hänellä ole mahdollisuuksia työllistyä tai päästä naimisiin. Tällainen tarina on myös Epsan perustajalla Sangita Pantilla.

Epsa järjestönä tarjoaa liikuntarajoitteisille tai vammaisille yksineläville naisille mahdollisuuden kuntoutua, tehdä työtä ja asua yksikössä. Epsan työntekijät uskovat vahvasti, että liikuntarajoitteet tai vammat eivät rajoita yksilön mahdollisuuksia menestyä elämässä.

Tänään meidät otettiin jälleen ilolla vastaan. Nepalilainen nainen haluaa olla kaunis ja siinä missä suomalainen nainen kertoo toistuvasti iäkseen 25-vuotta, haluaa nepalilainen nainen olla aina 16-vuotias ja ihonväriltään vaalea.

Yhteyshenkilömme kertoi intialaisesta serkustaan, jota jo useat sulhasehdokkaat ovat käyneet katsomassa. Tumma ihon väri on kuitenkin estänyt kosinnat. Mielenkiintoa herättää myös kosmetiikan mainonta. Täällä mainostetaan muun muassa voimakkaasti ihoa vaalentavia tuotteita, jotka eivät sitten kuitenkaan toimi. Mainosväittämien mahtipontisuus johtuu varmaan siitä, että täällä ei ole kosmetiikkaa koskevaa lainsäädäntöä tai mainontaa valvovia viranomaisia. Naiset ovat kuitenkin alkaneet kiinnittää huomiota näihin valeväittämiin, eivätkä enää usko kaikkea. Meillä oli tänään todellinen hiustenleikkausmaraton ja samalla ihailimme hyväkuntoisia, kiiltäviä ja paksuja hiuksia.

Naiset kuitenkin ihailevat suunnattomasti meidän vaaleita hiuksia ja joidenkin hiuksissa näkyikin vaalennusyritysten jäljet. Naiset olivat hiusten leikkausten suhteen äärettömän tarkkoja.

Kun yhden hiuksia leikattiin, kiersi toinen katsomassa ja kertomassa, että paljonko otettu sekä tuleeko latvojen muodosta toivottu. Vaikka monen kanssa yhteinen kieli puuttui, niin kaikki osasivat näyttää tai sanoa ”v” ”u” tai ”suora” eli millainen latvojen linjasta piti tulla.

Yksi koki kauhun hetkiä, kun luuli, että häneltä oli leikattu niin paljon, mitä maassa oli hiuksia, vaikka siinä oli kasassa jo monen asiakkaan hiukset. Kauneudesta ei tingitä. Tänään myös teimme meikkauksia ja kynsien lakkauksia ja koristeluja.

Työpäivän päätteeksi sovimme opiskelijoitteni seuraavasta työpäivästä Epsassa, itselleni se oli surukseni viimeinen kerta siellä ja toivon, että pääsen tänne vielä joskus uudestaan.

Työpäivän jälkeen lähdimme Pashupatinath temppelialueelle, jossa pääsimme näkemään erilaisia tunteita herättäneen hindujen polttohautausseremonian. Tunnelma oli hirvittävä ja samalla lohdullinen. Hindut ajattelevat, että kuoleman jälkeen heitä odottaa uusi elämä ja seremonia olikin täynnä surun lisäksi iloa ja tanssia.

Hautauspaikalta täytyi saada taksi, mutta taksin saaminen on täällä enemmän kuin haastavaa. Vaikka takseja on joka paikassa tarjolla, niin taksikuskit eivät ymmärrä karttaa eivätkä tiedä katujen nimiä! Siinä onkin haastetta löytää kuski, joka suostuu lähteä vain ajamaan.

Maanantai 20.11. 2074
Kovakouraista hierontaa

Tänään maanantaina 6.11.2017 on nepalilaisten kalenterissa 20. marraskuuta 2074. Heräsin ikävöiden kotiin, sillä on esikoiseni 20-vuotisyntymäpäivä ja hän on kotona armeijasta lomilla. Yhteydenpito kotiin on haastavaa, sillä toimivaa nettiyhteyttä on harvoin tarjolla.
Alkuviikon ohjelmassa meillä oli paikallisiin liikkeisiin tutustumista.

Kiertelimme keskustassa ja aikaa saimme kulumaan ihan mahdottomasti, sillä täällä jo pelkästään lounaspaikan etsiminen on suuri seikkailu.

Kurkimme jälleen katujen varsilla olevien liikkeisiin.

Hieronta kuuluu aina jokaiseen käsittelyyn ja hieronta on hyvin tärkeä osa hyvinvointia. Jo vauvoille annetaan hierontaa. Nepalilaiset osaavat nauttia sekä rauhoittua hälinän ja kaaoksen keskellä.

Olin aiemmin hämmästellyt parturiliikkeiden edessä asiakkaan pään taputtelua, mutta se onkin osa hierontaa. Hetken hierontatoimenpidettä seuratessani huomasin, että hieronta on täällä paljon kovakouraisempaa kuin meillä. Asiakastuolissa istuvaa väännellään mitä erikoisempiin asentoihin. Mutta se on silti kuulemma nautintoa. Parturiliikkeet ovat katujen varsilla ja naisille palveluja tarjoavat kampaamot pääsääntöisesti rakennusten ylemmissä kerroksissa.

Iltapäivällä lähdimme vuoristoon kohti Shivapuri Hillsiä, jossa yöpyisimme Shivapuri Heights Cottage –majatalossa.

Perille päästyämme meitä odotti mahtavat maisemat yli Kathmandun laakson ihanan auringonlaskun kera. Majatalo oli upea ja sen omistajapariskunta oli oikein mukava: nepalilainen nainen, jolla brittiläinen aviomies.

Makuuhuoneessa yöpöydällä oli ”survival kit” eli taskulamppu, sillä Nepalissa on jatkuvasti sähkökatkoksia. Majoitukseen kuului myös nepalilainen päivällinen. Tyypillinen nepalilainen ruoka on ”thakali set”, jossa on samalle lautaselle koottuna riisiä, paistettua perunaa ja erilaisia kasviksia, kanaa, kalaa tai lihaa sekä kastikkeita.

Majatalossa oli myös tarjolla lämmintä vettä suihkussa, mikä ei täällä ole ollenkaan itsestään selvyys. Majatalon vesi lämpeni aurinkoenergialla, joten sitä ei ollut tarjolla mitenkään loputtomasti.

Tiistai 7.11.
Apinatemppeli ja askeettien hiustupsu

Majatalossa vietetyn yön kruunasi omalle pikkuterassille tuotu aamukahvi- ja tee.

Tuntui todella luksukselta nauttia aamutee aikaisin aamulla luonnon läheisyydessä. Aamiainen tarjoiltiin toisen kerroksen terassilla, josta taas huikeat maisemat hivelivät silmiä.

Aamiaisen jälkeen olimme sopineet lähtevämme parin tunnin patikointiretkelle. Tarjolla oppaan kanssa oli myös viiden tunnin patikointi, mutta kokemattomalle patikoijalle pari tuntia auringonpaahteessa tuntui riittävälle.

Kuljimme vuoristossa läpi vuoristokylien, asumusten ja temppeleiden. Ilma, jota saimme hengittää, tuntui Kathmandun pölyn ja saasteiden jälkeen luksukselta.

Vuoristossa kulkiessamme vierailimme myös sykähdyttävän kauniissa luostarissa.

 

Nepalissa on jälleen- ja uudisrakentamisbuumi. Täällä ollessani ymmärrän, kuinka huonosti työturvallisuudesta pidetään huolta. Rakennustelineet on rakennettu bambubuusta ja rakennusmiesten työkenkinä toimivat pääsääntöisesti varvastossut.

Rakentaminen ja oman tontin ostaminen Nepalissa on todella kallista, lähes Suomen hinnoissa. Tästä syystä harva itse omistaa Kathmandussa kotiaan, vaan asuvat vuokralla. Patikointimme vuoristossa päättyi ihanaan ja raikkaaseen vesiputoukseen, jossa sai vilvoitella. Päivämme jatkui raikkaan vuoristoretken jälkeen jälleen paikalliseen kulttuuriin ja hiusalaan tutustuen. Ennen kaupungille menoa päätimme käydä tutustumassa Swayambhunat –temppeliin, jota paikalliset kutsuvat ”apinatemppeliksi”.

Alueella olikin aivan mieletön määrä vapaana ja villinä vaeltavia apinoita sulassa sovussa turistien, kauppiaiden, pyhiinvaeltajien ja koirien seassa. Paikalliset ihmiset kuuleman mukaan kipuavat tälle temppelialueelle aamukuudelta ja kiertävät rinkiä soittaen kädellä rukouskelloja.

Jatkoimme iltaa kaupungilla jälleen kurkistellen uteliaina paikallisiin hiusalan liikkeisiin. Eniten mielenkiintoa herätti miehillä oleva pitkä hiustupsu takaraivolla muuten lyhyiden hiusten seasta ja päädyin kysäisemään sen merkitystä ystävälliseltä mieheltä kadulla.

Tupsu liittyy uskontoon: mies, jolla on tällainen hiusmalli, elää vaatimatonta elämää, nukkuu lattialla, eikä käytä alkoholia.
Nepalilaiset tarjoavat apuaan vilpittömästi mennen tullen ja se oli meille aluksi todella hämmentävää, kun ei varauksetta uskaltanut luottaa auttajien hyväntahtoisuuteen. Tässä vaiheessa reissua avuntarjoajille tajusi jo vastailla nätisti, eikä vaan tiuskaissut ”ei kiitos”. Huvittavaa olikin huomata, miten sitä tuli itsekin vapautuneemmaksi, eikä epäillyt jokaista vastaantulijaa.

Keskiviikko 8.11.
Luksussalonki ja haikeat jäähyväiset

 

Tänään tutustuimme enemmän paikallisten alueisiin sekä yhteen paikalliseen salonkiin, jossa tarjolla on kampaamopalveluiden lisäksi kosmetologisia hoitoja sekä hiusalan opetusta.

Paikalliset varakkaat kotirouvat ovat alkaneet haluta itselleen ammatin. He haluavat opiskella, vaikka eivät välttämättä sitten sitä työtä tekisikään. Tämä näkyi myös kiinnostuksena hiusalan opintoja kohtaan.

Tässä liikkeessä sai ostaa päivähinnalla opetusta. Liike on Kathmandun menestyneimpiä ja samalla omistajalla oli myös muita liikkeitä kaupungilla. Liikkeen palveluhinnat olivat tuplat verrattuna kadun varrella oleviin. Esimerkiksi hiusten leikkaus maksaa täällä 500 rupiaa (noin 5 euroa), kun katujen varsilla olevissa saattoi päästää 100-200 rupialla.

Ylipäätään liikkeen hintatasoon nähden liiketilan 1000 euron kuukausivuokra tuntui hurjan kalliille. Tämä liike on erityisen kovassa suosiossa morsianten keskuudessa ja meille esiteltiin heidän tekemiään hääkampauksia ja –meikkejä. Liikkeessä tehdään myös paljon kuvaustöitä (hiukset ja meikit) eri naistenlehtiin ja kauneusalan julkaisuihin.

Yhdessä lehdessä oli myös haastattelu liikkeenomistajasta.

Pääsimme myös tutustumaan heidän koulunsa puolelle. Opettajana minua alkoi heti kiinnostaa opetusmetodit ja heräsi into sekä halu päästä opettamaan tänne.

Nepalilaisten naisten vaatemuoti kiinnosti myös kovasti ja mukanamme oleva yhteyshenkilömme veikin meidät paikallisten naisten suosimille kangaskaupoille ja kertoili vaatteista ja asuista.

Kankaat vaihtelevat kausittain ja paikalliset naiset ovat hyvin tietoisia, mikä on minkäkin kauden kuosia. Uusimmat kankaat ovat arvokkaimpia, edellisten sesonkien kankaita saa edullisemmin.

Koko asun kankaat (tunika ja housut) tulisivat maksamaan noin 10-15 euroa ja 7 euron ompelutyö päälle. Elän unelmassa, että seuraavalla kerralla Nepalissa vieraillessani saan teetettyä itselleni upean nepalilaisen naisen asun. Vaatteiden väreissä suosituin on punainen. Musta-valkoisen asun käyttäjää pidetään köyhänä.

Iltapäivän tiimellyksessä taivastelin vielä paikallisten ihmisten tyyliä kantaa kaikkea päällään iästä huolimatta.
Huomenna on viimeinen päiväni Nepalissa. Opiskelijat jäävät tänne vielä kahdeksi ja puoleksi viikoksi.

Jään innolla odottamaan heidän kuulumisiaan. On jo nyt ikävä tätä kaoottisen ihanaa ja värikylläistä maata, jonka kulttuurista ja elämästä jää vielä paljon kokematta sekä näkemättä ja jossa uskonto (uskonnosta riippumatta) on tärkeänä osana elämää ja tämän seurauksena ihmisten hyväntahtoisuus sekä suvaitsevaisuus toisiaan kohtaan on hämmentävää.

Päätin, että vielä palaan tänne vastakohtien ja mielenkiintoisuuksien maahan!