Modernia rauhallisuutta

Pelkkien valokuvien perusteella Lux Huoneen omistaja Maryanne Lavastre ei olisi edes vaivautunut katsomaan nykyistä liiketilaansa. Paikalle hänet kuitenkin houkutteli ystävä, jota Maryanne nyt kiittää. ”Istuin liiketilan patterille ja katsoin ikkunasta ulos. Sen jälkeen ei tarvinnut enää miettiä yhtään ja tein tarjouksen välittäjälle heti”, Maryanne kertoo.

Lux Huoneessa työskentelevät Anniina Ääri, omistaja Maryanne Lavastre, Sarai Ruutu ja kampaajana liikkeessä juuri aloittanut Karoliina Hihnala. Kuvasta puuttuu Annina Sankari.

Tarjous johti kauppoihin ja pikaremonttiin, jolla ”kolkko akvaariomaisuus” saatiin muutettua valoisaan ja trendikkääseen ilmeeseen. Liiketilan suuret ikkunat kadun kulman molempiin suuntiin tuovat sisään toivottua luonnonvaloa ja samalla ikkunat toimivat yhtenä suurena mainoksena.
– Kaikki, jotka lähtevät Turusta Naantali-Hirvensalo-akselille ajavat tästä ohi ja pysähtyvät usein liikennevaloihin ikkunamme edessä. Mikä sen parempaa mainosta, Maryanne hehkuttaa ja kiittää sekä niitä asiakkaita, jotka ovat siirtyneet hänen ja muiden tiimiläisten mukana uuteen kampaamoon, että uusia, vasta Lux Huoneen löytäneitä asiakkaita.

Tuotehyllyissä on musta tausta ja mustat hyllyt, jotta värikkäät tuotteet pääsevät hyvin esille. Maryannen uusin ”rakkaus” on Maria Nila –tuotesarja. Maryanne tekee kampauskoulutuksia kampaamoihin ympäri Suomen freelancerina yhteistyössä Maria Nila Stockholmin kanssa.

Turkulaisen Lux Huoneen yleisilme on moderni ja rauhallinen. Itse remontin aloituksessa kävi ”klassisesti”. Aikaisempi vuokralainen tyhjensi tilan 10 päivää myöhässä, mikä aiheutti kiirettä ja aikataulumuutoksia Maryannen remontille.
– Jouduttiin tehdä täällä pitkää päivää, mutta ei sentään yhtään yötä jouduttu remontoimaan, Maryanne sanoo.
Lux Huoneen katutason 125 neliömetriin ei tarvinnut suurempia remontteja tehdä. Seinät maalattiin ja lattioille jätettiin vanhat ja hyväkuntoiset, yleisilmettä pehmentävät ruskean sävyiset laatat. Liikehuoneiston vuokraaja rakennutti inva-wc-tilan katutasoon.
– Emme tasoittaneet seinien pieniä kolhuja, sillä raspipintaa tilassa on muutenkin: betonia ja metallipintaakin. Kolhut saavatkin paistaa läpi.

Fiiliksiä pesupaikalla
Lux Huoneen yksityiskohtina ja katseenvangitsijoina toimivat valaistulla yrityksen logolla varustettu vastaanottotiski ja pesupaikalla sijaitseva iso pyöreä taulu. Taulu on mittatilaustyönä tilattu Heidi Sutelalta.

Pesupaikan hierovat tuolit ovat IdHairilta.


– Annoin fiiliksiä, joita halusin tauluun. Nyt jokainen pesupaikalla rentoutuja voi itse miettiä, mitä taulussa on: joillekin se on haavemaisema, joillekin jotain muuta, Maryanne kertoo.

Maryannea viehätti tilan muoto, joka ei ollut perinteisesti neliömäinen. Tila jakaantuu kuin kahteen osaan talon kulman molemmin puolin.
– Näin asiakkaillakin säilyy yksityisyys, kun työpisteet on saatu ”lokeroitua” omille puolilleen. On kiva myös, että pystyy keskustelemaan asiakkaan kanssa ilman, että vieressä fööni huutaa täysillä.

Alakerrassa on vielä lisätilaa 90 neliömetriä. Nyt alakerta toimii sosiaalitilana, mutta Maryannen tarkoitus on rakentaa tilaan muutama huone kosmetologia ja hierojaa varten.
– Näin asiakkaat saisivat meiltä kokonaisvaltaista hoitoa: olisi parturi-kampaamotyöt, meikkaukset, kosmetologin palvelut ja hieronta. Olen huomannut, että asiakkaat kaipaavat sitä, että saavat kerralla kaikki palvelut, Maryanne tietää.
Lux Huoneessa työskentelevät Maryannen lisäksi alusta asti mukana ollut parturi-kampaaja Sarai Ruutu. Meikkaajiksi mukaan lähtivät Anniina Ääri ja Annina Sankari, kampaajana aloitti juuri Karoliina Hihnala.
– Vielä olisi tilaa yhdelle kampaajalle! Maryanne vinkkaa.

 

Scroll to Top