Kolme vuotta poissa hiusalalta tuntuu nykyisessä tahdissa melkein siltä kuin olisi käynyt vähän liian pitkällä kahvitauolla ja palannut huomatakseen, että koko toimisto on sisustettu uusiksi.

Toki olen uteliaisuuttani kurkistellut, mitä alalla tapahtuu, ja lukenut jokaisen Pinni-lehden. Sillä vaikka lähdin hiusalalta, ei hiusala lähtenyt ikinä minusta. Sellaista se on tällä alalla.

Nyt paluumuuttajana tuntuu, että mennyt kolmevuotinen on ollut hämmästyttävän vaihderikas: alalta on lähtenyt tai siirtynyt ihmisiä muihin tehtäviin isolla sudilla heilutellen.

Kolme vuotta on ollut isojen muutoksien aikaa. Ihmisiä on siirretty, palannut, vaihtanut roolia tai hypännyt kokonaan uusiin tehtäviin. Yhdessä bränditalossa vaihtui lähes koko porukka, toisessa työskentelevät ne, jotka aiemmin olivat siellä ensimmäisessä – ja kolmatta bränditaloa ei enää ole lainkaan.
Ja samaan aikaan uusia on syntynyt. Uusia konsepteja, uusia yrityksiä, ennen kaikkea uusia tuotteita, joista näkee, että ala ei lepää hetkeäkään. Se on ehkä tässä työssä parasta: uteliaisuudelle riittää aina syötävää.

Kun yrityksissä liikkuu iso suti, aiheuttaa se myös ihmettelyä ”Miksi tuo irtisanottiin?” ”Miksi hyvän tekijän työnkuva muuttui?” Kysymykset leijuvat ilmassa, ja rehellisesti sanottuna kukaan ei aina tiedä kaikkia vastauksia. Muutokset tuntuvat kaikilla tasoilla – joskus epäreiluilta, joskus välttämättömiltä, välillä vain kummallisilta.

Myllerrystä on riittänyt myös siellä, missä sitä konkreettista

käsityötä tehdään. Pitkään toimineita vakaita yrityksiä, niitä alan ”varmoja menestyjiä”, on lopettanut aivan yllättäen. Tekijät ovat vaihtaneet liikettä, perustaneet omia tai siirtyneet omistajista sopimusyrittäjiksi.

Kiehtovaa on ollut myös nähdä, miten kilpailuasetelmat ovat muuttuneet: aiemmin vastakkain olleet tekevätkin nyt yhteistyötä, koska tavoite on yhteinen ja aika on toinen. Niin ne ajat muuttuvat!

Muutos pakottaa katsomaan itseä rehellisesti. Kun suunta vaihtuu tai sitä on pakko vaihtaa, joutuu väistämättä pysähtymään: missä olen hyvä? Mitä voisin oppia lisää? Mikä on se ydin, josta en luovu? Itsetutkiskelu ei aina ole mukavaa, mutta usein se on välttämätöntä ja lopulta useimmiten hyödyllistä.
Ja usein uusi suunta osoittautuu paremmaksi kuin vanha.
Työhön löytyy uudelleen se kipinä, kunnianhimo ja merkitys, joka ehkä ehti hiipua. Kun menettää jotain, sen arvon ymmärtää uudella tavalla. Ja kun aloittaa uutta ja kantaa tätä ymmärrystä mukanaan, syntyy usein jotain vahvempaa, vakaampaa ja aidosti omannäköistä.

Muutos ei ole ikinä loppu, viimeinen pisara tai elämän kaatava kriisi. Se on näköjään ollut monelle myös kehittymisen, uuden bisneksen ja tuloksekkaamman menestyksen paikka.

Ja se on hyvä.

Päätoimittaja
Pia Paalasvuo