||||||||

– Laitan pään alaspäin ja suihkutan lakkaa, siinä on minun osaamiseni hiustenlaiton saralla, Roope Salminen naurahtaa helsinkiläiskampaamo Dynastiassa.

Huolettomuus hiusten suhteen ei ole ihme, sillä näyttelijä ja tv-persoona Roope on aina saanut nauttia ammattilaisosaamisesta tuotantojen maskihuoneissa. Luottoparturiksi valikoitui kuitenkin se paras ammattilainen, osaaja ja ystävä Heidi Kousa vuoden 2015 Tähdet tähdet -kuvausten jälkeen.

– Olemme tunteneet jo pidempään ja tiesin, että Heidi on todella hyvä ja häneltä löytyy innovaatiokykyä tiukoissakin tilanteissa. Siksi järjestin itseni Heidin penkkiin näissä kuvauksissa, Roope paljastaa.

Televisio-ohjelma Putouksen juontajana Roope Salminen on ollut miljoonayleisön edessä hiuksissa, jotka on varta vasten jätetty pidemmiksi ja huolettomiksi, kuin mitä Heidi Roopen hiusta normaalisti muotoilisi. Toive pidemmästä kuontalosta tuli Roopelta.

– Pidemmät hiukset antavat enemmän mahdollisuuksia luoda tarvittaessa eri hahmoja Putouksessa. Älä siis leikkaa nytkään liikaa, Roope muistuttaa Heidiä.

– Siistitään vain sivuja ja jätetään pääliosaan mittaa, jota sitä voi tarvittaessa muotoilla monipuolisesti. Helpotetaan näin Putouksen maskeeraajaan hommia, Heidi tietää monen vuoden maskeerauskokemuksella.

– On hyvä, kun on tunnettu jo vuosia ja tiedän koko ajan, mitä Roopella on meneillään. Se tuo hyvän jatkumon myös hiuksiin, sillä on kiva, kun voi suunnitella eri tyylejä jo pidemmälle eteenpäin,

Heidi lisää ja kertoo haaveilevansa siitä, että saisi Roopen kasvattamaan kunnon ”rantapummi”-tukan.

– Roopelle nyt sopii mikä vain hiustyyli. Hän kun nyt on tuollainen pitkä ja komea babyface, Heidi vinkkaa silmää ja hymyilee

Roope kertookin jättäytyneensä Heidin hiushoiviin varauksetta.

– Uskon siihen, että alan ammattilainen tietää omasta työstään aina enemmän kuin minä. Turha alkaa tässä päsmäröimään ja selvittämään, miten hiukset tulisi leikata. Heidiltä tulee aina hyvää ja tarkoituksenmukaista ja onneksi myös kekseliästä työn jälkeä, Roope kertoo.

Eri televisio-ohjelmat ja elokuvat kaipaavat näyttelijältä muuntautumiskykyä monessa suhteessa. Viime vuonna ensi-iltansa saanut Teit meistä kauniin –elokuvassa Roope näytteli Apulanta-yhtyeen perustajaa, mustatukkaista Antti Lautalaa.

– Tähän rooliin hiusta piti kasvattaa pitkäksi. Se ei ollut ongelma, toisin kuin hiusten värjäys: Minulla on herkkä hiuspohja, joka reagoi mustaan hiusväriin sillä rankemmalla tavalla.

Mustan värin levittäminen ei ollut Heidin idea, vaan tv-sarjassa oli oma luottokampaajansa, joka ei tuntenut Roopen hiushistoriaa ennestään.

Heidi muistaa tämän nyt jo parin vuoden takaisin tuskan päivän hyvin.

– Mustan värin purku on todella haasteellista erityisesti kun kyseessä on atooppinen ja ärsyyntynyt hiuspohja, Heidi pyörittelee päätään muistellen vieläkin säälillä sitä päivää, kun Roope astui

Dynastian ovista sisälle kuvausten päätyttyä.

– Sehän oli siis aivan hirveää! Mutta kyllä rooli silti kannatti tehdä, mitään en vaihtaisi pois, Roope vahvistaa.

Heidi ei ole Roopen hiuksia värisudilla lähennellyt koskaan, vaikka luetteleekin värisarjoja, joilla voidaan sävyttää herkempääkin hiuspohjaa.

– Roopella on luonnostaan upea sävy hiuksissa, joten miksi sitä menisin väkisin vaihtamaan, Heidi sanoo.

Rooli Kotikatu tv-sarjan Narskuna toi Roopen kansan tietoisuuteen huolettomalla surffitukalla.

– Siellä hiuksista tehtiin Justin Bieber –tyyliset. Tämä tyyli säilyi pitkään, mutta toki hiuksia on parturoitu tämän jälkeen hyvin lyhyiksikin.

Tiukassa siilissä Roope on nähty viimeksi lukioikäisenä. Palaute uudesta tukasta tuli selväksi heti lukion porteilla.

– Yksi päivä saatiin vain idea kaverin kanssa leikata tukat siileiksi. Ensimmäinen vastaantuleva koulussa sanoi suoraan: ”Roope eihhh!” Suora ja selvä palaute tästä tyylistä siis, Roope naurahtaa.

Heidin sormet saksivat Roopen hiusta nopeasti ja varmasti. Pituuksista ei tällä kertaa lähde pois paljoakaan, mikä tuntuu Heidiä hiukan kismittävän.

– Tekisi niin mieli leikata hiusta nyt jo kunnolla lyhyemmäksi. Putouksen jälkeen vedetään sitten oikein radikaalisti pois! Heidi intoutuu suunnittelemaan.

– Irokeesi. Tehdäänkö sellainen?, Roope lähtee mukaan suunnitteluun.

– Maaliskuun lopulla, kun aletaan taas kuvaamaan Enbuske, Veitola & Salminen –showta, tehdään sinulle jotain ihan uutta, Heidi lupaa.

Kun hiukset on viimeistelty poikamaisen rennosti sivulle, tarttuu Heidi vielä partakoneeseen, jolla kokonaisuus huolitellaan siistiksi.

– Tämä on ihan vakkarihommia joka käynnillä, Heidi sanoo.

– En osaa itse tehdä tätäkään, joten Heidillä käynnit ovat kokonaisuudessaan pelastus. Ja kyllä sen huomaa, jos en ole parturissa vähään aikaan käynyt. Silloin täytyy itse vetäistä suurimmat

höylällä tai saksilla jos naama on aivan törkeän näköinen. Onneksi näin käy harvoin, Roope kiittää Heidiä.

Tv-kasvo Roope Salmisen luottoparturi, viime kesänä helsinkiläisen Dynastia-kampaamon ostanut Heidi Kousa kuvailee Roopen hiusta luonteisesti villiksi.

– Hiusta on valtavasti ja sieltä löytyy paljon pyörteitä. Jokainen parturi tietää, ettei siis todellakaan mikään helppo tukka, Heidi kuvailee.

Roope Salmisen ei ole tarvinnut huolehtia hiustyylistään, sillä hän on 19-vuotiaasta asti ollut mukana jossain tv-projektissa, jossa tyylistä ovat vastanneet alan ammattilaiset.

– Vuosien aikana on käynyt ainakin selväksi se, että Suomessa on hyvin korkea osaamisen taso sekä hius- että maskipuolella, Roope kehuu.

SAKSITUT KYSSÄRIT:

Mielivaiheesi parturikäynnillä?

– Kun näkee lopputuloksen ja näkee, että se on jälkeen kerrasta hyvä.

Paras muistosi yhteistyönne varrelta?

– Siinä kiteytyi Heidin empatia- ja ammattitaidot, kun hän teki värinpoiston atooppiseen hiuspohjaani lempeimmällä mahdollisella tavalla. Huusin silti kivuissani kuin syötävä!

Kuinka hoidat hiuksiasi kotioloissa?

– Pesen hiuksia liian usein. Heidi pitää huolta, että tuoteasiat ovat kunnossa: käytän L’anzan Healing Nourish –sarjaa.

Onko sinulla koskaan bad hair day?

– Ei, koska en välitä, miten hiukset ovat. Jos hiusten pitää olla tyylikkäät, tulen tänne Heidin luokse ja hän hoitaa asian kuntoon.

Roope Salminen
Näyttelijä, juontaja, muusikko
Näytteli mm. Kotikatu-sarjassa ja Teit meistä kauniin –elokuvassa
Juontaa uusinta Putous-kautta ja haastattelee Enbuske, Veitola & Salminen –ohjelmassa
Roope Salminen & Koirat –yhtyeen luotsaaja
Idoli: Mikko Leppilampi, joka on ”Suomen paras juontaja”.
Haave: Elän hyvin pitkälti tässä hetkessä ja tuntuu, että olen jo nyt saanut enemmän kuin olisin ikinä osannut odottaa.
Motto: On hyvä nauttia siitä, mitä on tässä ja nyt eikä stressata tulevasta.