Sisua Ruotsista
– Ala muuttuu nopeasti. Trendit vaihtuvat, tekniikat kehittyvät ja asiakkaiden odotukset kasvavat. Enää ei riitä, että salonki on hyvällä sijainnilla. Nykyään pitää tuoda itseään esiin ja omat investoinnit ammattiin tulee osata hinnoitella. Omaa työtä ja panostusta ei tule aliarvioida.
Iman Khalaf haluaa rohkaista parturi-kampaajia. Rohkaista ja nostaa itsetuntoa.
Hän perusti vuonna 2016 Nõberu Stockholmin ajatuksenaan tehdä sarja, joka olisi toimiva, harkittu ja kokonaisvaltainen. Sarja joka sisältäisi huolella valittuja ainesosia, elegantteja tuoksuja ja joka puhuttelisi sukupuolesta riippumatta. Brändin ydin on hiukan miehinen, mutta merkki pitää sitä valttinaan.
– Tavoitteenani oli alusta asti luoda laatua. Yksinkertaista, tarkkaa ja inklusiivista.
– Nimi Nõberu tulee japaninkielisestä sanasta, joka tarkoittaa jalosukuista henkilöä, ja se kiteyttää täydellisesti brändin olemuksen. Minulle kyse on itsevarmuudesta, laadusta ja vahvasta luonteesta – arvoista, jotka on tuotu jokaiseen tuotteeseen.
Matka alkoi partaöljystä ja sandalwood-tuoksusta.
– Se oli ensimmäinen tuotteemme ja loi perustan koko valikoimalle. Siitä lähtien brändi on kasvanut, mutta pysynyt aina uskollisena missiolleen: tarjota tuotteita, jotka saavat ihmiset tuntemaan olonsa parhaaksi versioksi itsestään, kertoo Khalaf.
RUOTSALAISEEN TAPAAN Nõberukin uskoo yksinkertaisuuteen. Minimalismia ja laatua.
– Olemme intohimoisia yksityiskohtien suhteen, sanoo Iman Khalaf. – Ainesosista pullomuotoiluun, kaikki on tarkkaan harkittua. Laadun ydin löytyy Khalafin mielestä pienistä ja huomaamattomista asioista.
Hyödyn ja arvon tulee olla mitattavissa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.
– Meille menestys tarkoittaa konkreettisia tuloksia, joita voi nähdä, tuntea ja kokea, sanoo Iman Khalaf. Lähestymistapa on moderni: yksilöllinen mutta myös monenlaiseen elämäntyyliin sopiva.
– Kun Nõberussa puhutaan omista arvoista, käytämme lyhennettä SPARC, joka kuvaa keitä olemme ja mitä edustamme. Lyhenne viittaa energiaan, tarkkuuteen ja kehityksen käynnistämiseen – siihen, mitä pyrimme tekemään joka päivä. Se kuvastaa sitoutumistamme moderniin tyyliin, sisältöön ja huippusuoritukseen. Me emme vain luo tuotteita – me tahdomme sytyttää itsevarmuuden, luonteen ja muutoksen kipinän.
Miksi kampaamon tai parturin kannattaisi valita Nõberu Stockholm?
– Yksi pointti on, että Nõberu Stockholmin löytää sekä parturiliikkeistä että unisex-kampaamoista ympäri maailmaa, vastaa perustaja Iman Khalaf.
– Laaja tuotevalikoimamme kattaa hiustenhoidon, muotoilutuotteet, parta- ja parranajotuotteet sekä tuoksut – kaikki skandinaavisen minimalistiseen ja ylelliseen muotoiluun pakattuna. Tuoksumme puhuttelevat sekä modernia miestä että tietoista naista.
Tuotekehityksen taustalla seisoo Khalaf itse ja tuotteet käyvät läpi tiukan testausprosessin ennen tuotantoon pääsyä. Ne on suunniteltu kampaamokäyttöön ja tuomaan kotona ”kampaamotunnelmaa”.
– Emme tarjoa vain tuotteita vaan kokonaisvaltaisen konseptin erottumishaluisille kampaamoille.
IMAN KHALAF on itse parturi-kampaaja ja taustaltaan kampaamoyrittäjä.
– Olin kampaajakoulussa ja ehkä kouluni huonoin opiskelija, ilman luonnollista lahjakkuutta, kun yksi opettaja sanoi, että minun pitäisi lopettaa ja keksiä jotain muuta.
– Mutta en luovuttanut.
– 24-vuotiaana avasin ensimmäisen unisex-salonkini Boråsiin. Vain kolme vuotta myöhemmin perustin yhden Ruotsin näyttävimmistä kampaamoista – Moulin Rouge -henkisen elämyksen. Se oli paljon muutakin kuin paikka hiustenleikkuulle.
– Niihin aikoihin parturitrendi lähti Ruotsissa nousuun. Olin 33-vuotias ja innoissani – en vain vaalennuksista ja partatrimmien tarkkuudesta, vaan koko kulttuurista ja käsityötaidosta sen takana, muistelee Khalaf.
Vuonna 2016 perustin Nõberu Stockholmin. Brändin, joka sai alkunsa juuri siitä matkasta: torjutuksi tulemisesta, sinnikkyydestä ja halusta luoda jotakin, jolla haastaa kauneusalan normit.
2026 trendi vahvistuu entisestään: miehet kasvattavat hiuksiaan pidemmäksi, ja naiset siirtyvät lyhyempiin, terävämpiin leikkauksiin.
Miten miesten hiustenhoito on muuttunut viime vuosina ja mihin suuntaan se on menossa?
– Vuonna 2016 hallitsivat skin fade -leikkaukset ja terävät sivujakaukset. Kaikki pyöri tarkkuuden ja puhtaiden linjojen ympärillä. Nyt suunta on muuttunut. Liikutaan kohti pidempiä tyylejä, niin katukuvassa kuin kansainvälisissä muotinäytöksissä, valottaa Khalaf.
– Skin fade on yhä mukana, mutta ei enää ainoana haluttuna tyylinä. Nyt kysytään kaikkea mulleteista ja keskijakauksista keskimittoihin. Miehillä leikkaukset ovat ilmeikkäämpiä ja yksilöllisempiä.
– Uskon, että loppuvuodesta 2025 ja alkuvuonna 2026 trendi vahvistuu entisestään: miehet kasvattavat hiuksiaan pidemmäksi, ja naiset siirtyvät lyhyempiin, terävämpiin leikkauksiin.
Muoti on syklistä – ja nyt eletään aikaa, jolloin rajat hämärtyvät ja persoonallinen tyyli nousee keskiöön.
Miesten trendit:
- Tekstuuria & luonnollisuutta: Kiharat, laineet ja luonnollinen volyymi ovat suosiossa. Muotoilutuotteet korostavat rakennetta, eivät silota sitä.
- Fade & taper: Haalistukset ja pehmeät rajaukset pysyvät, mutta luonnollisempina.
- Pidemmät tyylit: Moni kasvattaa hiuksiaan – erityisesti päälaelta – tai suosii kokopitkää lookia.
- Keskijakaukset & ’90s-vivahteet: Verhotukat, keskijakaukset ja slick-back-tyylit tekevät paluuta.
Naisten trendit:
- Luonnollinen tekstuuri: Olipa hiustyyppi mikä tahansa, sitä korostetaan oikeilla tuotteilla.
- Otsatukat framilla: Curtain bangs, bottleneck bangs ja micro bangs pitävät pintansa.
- Pitkät, kiiltävät hiukset: Terve, kiiltävä ja huoliteltu kampaus, usein kevyellä laineella.
- Bobit kaikissa muodoissa: Ranskalaisista lyhyistä leikkauksista pidempiin lobeihin – tekstuurilla höystettynä.
Hiustyylien kenttä muuttuu, ja nyt korostuvat yksilöllisyys ja aitous.
Mitä tuoteuutuuksia on luvassa Nõberu Stockholmilta?
Tiedämme, että kiharat ja teksturoidut hiukset ovat nyt nousussa. Ja me olemme mukana. Siksi lanseeraamme oman Curl Cream -tuotteen, joka tuo esiin luonnollisen tekstuurin ja määrittelee kiharat – tinkimättä laadusta tai tyylistä.
Lisäksi olemme todella innoissamme uudesta tuoksusta, jota on jo käytetty useissa tuotteissamme ja josta on tullut asiakkaidemme suosikki. Kysynnän vuoksi lanseeraamme sen omana hajuvetenään lokakuussa.
Suomalaiselle parturille ja kampaajalle Khalaf haluaa sanoa: Älä koskaan unohda arvoasi. Emme ole vain kampaajia. Olemme kuuntelijoita, ongelmanratkaisijoita, terapeutteja, tunnelman nostattajia ja taiteilijoita – kaikki samassa paketissa. Jokainen päivä, jolloin saamme asiakkaan tuntemaan olonsa itsevarmaksi, nähdyksi ja vahvaksi, on arvokas. Se ei ole mikään pieni asia.
Nõberun bestsellereita ovat:
Salt Water Spray, Matte Pomade ja Ocean Powder.
Iman Khalaf:
– Olemme maailman ainoa unisex-kauneusbrändi, jolla on miehiin keskittyvä ydin. Tämä antaa kampaamoille erottuvan ja modernin profiilin, joka houkuttelee moninaista asiakaskuntaa.