||||||||||||||||||

Videolla Teatteri Imatran kampaaja-maskeeraaja Sonja Kallio esittelee työtilat, jotka levittäytyvät itse kampaamotilan lisäksi lavan puolin ja toisin sekä jopa lavan alle.

Imatran uuden upean teatteritalon avajaisia vietettiin vuoden alussa. Alle 30 000 asukkaan kaupungissa koetaan, että täysin uuden teatteritalon rakentaminen on kuin lottovoitto, joka houkuttelee varmasti paikalle teatterituristeja ympäri Suomen. Teatterin harrastajien lisäksi erityisen mielissään on se joukko, joka tekee töitä esirippujen takana. Yksi näistä tekijöistä on Teatteri Imatran kampaaja-maskeeraaja Sonja Kallio, joka sai suunnitella uutta kampaamotilaa täydelliseksi. Sonja nimittäin tietää, kuinka sekunnintarkkaa roolinvaihto voi takahuoneessa tai joskus jopa vain sivuverhon takana olla.
– Parhaimmillaan illan aikana maskeerataan 12 näyttelijää ja vaihdot ovat minimissään 8 sekunnin pituisia. Siinä täytyy olla tarkka tietoa siitä, missä mikäkin viiksi tai peruukki sijaitsee ja myös pohjatyöt tulee olla tehty tavalla, joka tukee näytelmän kulkua, Sonja tietää.

Teatteri Imatralla Sonja on työskennellyt vuodesta 2014, jolloin oli mukana Suklaasydän-näytelmässä.  Vuoden 2015 vaativan Hobitti-näytelmän jälkeen Sonja on ollut mukana Teatteri Imatran jokaisessa näytelmässä. Hobitin jälkeen Sonja myös istui ensimmäistä kertaa alas uuden teatteritalon pohjapiirustusten kanssa.
– Sen lisäksi, että suunnittelin, mihin mikäkin kaluste sijoitettaan, jotta tilasta tulisi toimiva, pyysin kiinnittämään erityishuomiota kampaamotilan ilmanvaihtoon ja valaistukseen, Sonja kertoo.
Toivomuksiin vastattiin ja siksi esimerkiksi meikkipeilien valaistus on sama kuin lavalla ja peilipaikkojen kaarevuuden vuoksi näyttelijä pääsee hyvinkin lähelle peiliä.


Uusi tila on 23,5 neliömetrin kokoinen ja 2/3 isompi kuin edellinen, mikä tarkoittaa sitä, että Sonja on saanut hyvin tilaa järjestää tavarat omiin, nimikoituihin laatikoihinsa. Ennen muuttoa piti karsia huima määrä vanhoja ja käyttökelvottomia tavaroita roskiin.
– Teki itse asiassa hyvää käydä läpi jokainen kaapin kätkö ja pieninkin laatikko. Tuli tehtyä inventaario ja sain selville, mitä olemme vailla ja mitä meillä on ennestään kampaamossa. Roskiin meni monta jätesäkillistä tavaraa ja välillä sitä mietti, että kaikkea ihmettä sitä varastoidaankaan! Sonja kertoo.
– On ollut hienoa saada pöytä- ja säilytystilaa tarpeeksi, vaikka laskutilaa ei todellisuudessa ikinä ole liikaa. Hienoa, kun peruukitkin saa nyt kaikki leviteltyä esille helposti löydettäviksi, Sonja kertoo.

Sonja on myös ollut tuotetilauksista vastaava henkilö. Sonjalle tärkeää onkin ollut sekä toimivuus että hajusteettomuus.
– Tuotteiden tulee olla myös hoitavia, sillä täällä hiukset joutuvat kovalle, kun koko ajan hiusta natutetaan, krepataan tai muuten kulutetaan. Hajusteettomuus on itsestään selvä asia, sillä meitä on näin pienessä tilassa paljon ihmisiä, Sonja kertoo ja mainitsee käyttävänsä Simin värejä ja Nioxin-sarjaa tuotepuolella.
Maskeeraustarvikkeissa Sonja luottaa Mehronin tuotteisiin.

Teatteri Imatran kampaaja-maskeeraaja Sonja Kallio ja avustava maskeeraaja Nelli Komi.

Pääasiassa Sonja toimii kampaamo ja maskeerauspuolella yksin. Toisinaan ohjelmisto on niin vaativa, että apuun tarvitaan toinen tekijä. Maskeeraaja Nelli Komi tippui Sonjalle ”kuin taivaasta”.
– Nelli tuli vain ovelta kysymään, tarvitaanko täällä apua. Ja kyllä tarvitaan, sillä avajaisnäytelmässäkin tapahtuu monta vaihtoa lähes yhtäaikaisesti, joten toisen henkilön on pakko olla lavan toisella puolella tekemässä vaihtoa. Yksin se ei vain onnistuisi, Sonja kertoo.

Nelli on auttanut Sonjaa myös esimerkiksi huoltamalla ja valmistelemalla peruukkeja valmiiksi esityksiin ja maskeeraamalla tarvittaessa.
– Aina ennen uutta näytelmää käymme puvustajan ja ohjaajan kanssa yhdessä läpi sen, millaista maskeerausta ja hiusta esitykseen tarvitaan. Näyttelijöiden kanssa sitten keskustellaan se, mikä tuntuu heistä hyvältä, että missä maskissa tai hiuksessa on roolissa hyvä olla. Siitä lähdetään suunnittelemaan ja teemmekin täällä kaiken itse peruukkeja myöten, itseoppinut peruukintekijä Sonja kertoo.
– Se on varma, että näin isossa teatterissa eivät pääse ainakaan hommat ikinä loppumaan, Sonja lisää hymyillen.