|

Hiusmaailman kunnianhimoisimmaksi haasteeksi nimitetty International Hairdressing Awards -hiuskuvakilpailu käynnistyy 15. päivä kesäkuuta ja jatkuu 3. syyskuuta saakka. Espanjalainen IHA -kilpailuorganisaatio on puolueeton toimija, jonka tarkoitus on houkutella kaikki yli 18-vuotiaat hiusalan ammattilaiset eri puolilta maailmaa tekemään hiusvalokuvakokoelma, joka pitää sisällään neljä erilaista hiuskuvaa yhdessä tai kaikissa kolmessa eri sarjassa. Voittajat valitsee alan  huipputuomaristo, johon kuuluvat Anthony Mascolo, Carlo Bay, Klaus Peter Ochs, Tony Rizzo ja Trevor Sorbie. Voittojuhlallisuudet järjestetään 3. helmikuuta 2019  Madridissa.

 

 

Ensimmäistä kertaa järjestettävän International Hairdressing Awards -kilpailun takana on espanjalainen Mikel Luzea, joka on kansainvälisesti tunnettu ja palkittu huippukampaaja.

”Kansainvälinen hiusalan kuvakilpailu perustettiin, koska pyrimme antamaan kampaajille ja partureille alustan näyttää lahjakkuus, taiteellisuus ja luovuus arvostettavalla tavalla, joka näkyy koko maailmassa”, perustelee Mikel Luzea.

Kaikille avoimia kilpailusarjoja on kolme: Paras kansainvälinen naisten kokoelma, Paras kansainvälinen miesten kokoelma ja Paras kansainvälinen Avant-garde kokoelma (joka voi olla tehty naiselle/miehelle). Valokuvien on ehdottomasti oltava tältä vuodelta ja ne on voitu julkaista eri medioissa vuoden 2018 aikana.  Kuvien on oltava ammattimaisia, ja niissä tulee olla tarkkaan suunniteltu kaikki eri osa-alueet eli hiukset, niiden muotoilu, meikkaus, asut, malli ja lavastus. Ne kuvat, jotka eivät järjestäjän mukaan täytä laatustandardeja, hylätään kilpailusta. Kaikki sellaiset kuvat, jotka todetaan julkaistuksi aikakauslehdissä, internetissä tai sosiaalisissa medioissa vuoden 2017 aikana, hylätään automaattisesti.

Joka vuosi erikseen valittu tuomaristo arvioi kuvat ns. nimettöminä, ja arvioi ne verkossa itsenäisesti. Kussakin sarjassa kolme parasta kokoelmaa etenee loppukisaan. Tuomaristoon on tänä vuonna kutsuttu arvostetut hiusalan mestarit, Anthony Mascolo, Tony Rizzo ja Trevor Sorbie Iso-Britanniasta, Carlo Bay Italiasta ja Klaus Peter Ochs Saksasta. He valitsevat myös esiraadin nimeämistä ehdokkaista voittajat sarjoissa ”International Hairdressers of the Year” ja ”International Artistic Team” sekä ”Honorary Award”, jonka saaja palkitaan elämäntyöstä.

Kilpailuaika on 15.6.-3.9.2018, ja tarkemmat säännöt ja ilmoittautumiset  osoitteessa: www.ihawards.com.

Lataa sinne valokuvakansiosi, jossa on neljä erilaista kampauskuvaa neljässä eri tyylissä. Osallistuminen on ilmaista.

 

Aikataulu:

28. syyskuuta 2018 International Hairdressing Awards -kilpailun finalistit ja kunniapalkinto julkistetaan Salon Look Madridissa, ja galleriassa esitellään finalistien kokoelmat.

3. helmikuuta 2019 suuri kansainvälinen International Hairdressing Awards – gaala Madridissa, missä julkistetaan juhlavasti kaikkien sarjojen voittajat ja jaetaan upeat palkinnot.