Virholla odotetun näyttävät synttärit Oulussa
Salon Virho on Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut kampaamoalan perheyritys. Kirsti Virho perusti Tuiran Kutrin keskelle pommituksia Ouluun vuonna 1942. Viiden vuoden välein toistuva oululainen merkkitapahtuma, Salon Virhon syntymäpäivägaala, keräsi jälleen Tullisaliin satoja yrityksen asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ympäri maata. Kah- deksankymppisellä perheyrityksellä on taitoa järjestää isoja ja näyttäviä tapahtumia ja laaja monisukupolvinen asiakaskunta, joten ystäviä ja onnittelijoita riitti. Yleisö sai tällä kertaa nauttia 40 hiusmallin hiusmuotinäytöksen lisäksi tanssitaiteesta, musiikista ja vaatemuodista.
Illan huipensi Jone Nikulan meklaroima hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa myytiin taidetta ja urheiluun liittyviä lahjoituksia kotimaisilta huippu-urheilijoilta.
– Olimme ylpeitä saadessamme luovuttaa huutokaupan tuoton 13 000 euroa, Auta lasta ry:lle, sanoo toimitusjohtaja Sami Kilponen, kolmannen polven virholainen hänkin.