Yhden miehen parturiunelma

Pete Laitisen valmistumisesta parturi-kampaajan ammattiin on vasta puolitoista vuotta. Omasta liikkeestä hän on kuitenkin haaveillut jo viitisen vuotta. Oma yhden miehen parturiliike Parturi Pete avautui Helsingin Kamppiin viime marraskuussa – oven avaa silmin nähden onnellinen mies.

Ennen omaa liikettään Pete työskenteli puolitoista vuotta vuokratuolilla, viimeisimpänä paikkana Dick Johnsonilla vierailevana parturina kuukauden ajan. Tänä aikana Pete oli valppaana, jos hyvä liiketila löytyisi hyvien kulkuyhteyksien varrelta.
– Kävin kuutta paikkaa katsomassa ja tässä sijainti ja liikkeen koko kohtasivat täydellisesti. Ratikat kulkevat aivan vierestä ja baana päättyy melkein ovelle. Ainut miinus oli se, että samalla kadulla sijaitsee jo kolme lähinnä vain miehille tarkoitettua parturiliikettä. Uskon kuitenkin erottuvani joukosta, Pete hymyilee.

Parturi Peten omistajaparturi Pete Laitinen perusti unelmaliikkeensä Helsinkiin.

Hymy onkin herkässä, sillä parempaa aloitusta omalle liikkeelle ei Pete olisi voinut toivoa. Juuri tämä on se,mistä Pete haaveili 13 vuoden tehdasvuorotyön jälkeen.
– Miulla oli ihan kiva duuni tiiminvetäjänä, mutta olihan se aika pönöttämistä. Tuli halu tehdä jotain rennompaa duunia, ja koska sitä on koko elämänsä pyörinyt rokkipiireissä, joissa tukat on kaikilla viimeisen päälle, niin ajattelin, että tämä on homma, josta tiedän jo valmiiksi jotain. Tässä saa lisäksi juoda kahvia kaiket päivät ja jauhaa juttuja asiakkaiden kanssa. Mikäs sen parempaa, Pete nauraa.

Pete Laitisen (keskellä) tukena unelmaparturiliikkeen rakentamisessa oli laaja ystäväporukka ja uskolliset asiakkaat.

– Eihän tässä rikastumaan pääse, mutta ei se ole asian pointtikaan. Haluan vain, että duunista tulee hyvä mieli, saan laskut maksettua, bensaa pyörään sekä pari kaljaa viikonloppuna. Ja tämä kaikki vielä omilla ehdoilla, Pete luettelee.
Peten tukena unelmaparturiliikkeen rakentamisessa oli laaja ystäväporukka ja uskolliset asiakkaat. Kun Pete sai tilan vuokrasopimuksen allekirjoitettua, nousi parturiliike pystyyn kahdessa viikossa. Uusiksi meni kaikki lattiaa lukuun ottamatta.
– Tavoitteeni on ollut käyttää mahdollisimman paljon ystävien yrityksiä ja osaamista liikkeen rakentamisessa.On silti ollut aivan käsittämättömän hienoa, kuinka olen saanut apuja visioni toteuttamiseen. Koko homma pistettiin pystyyn ihan talkootyönä, Pete kertoo.
25 neliön liike sai ensin seiniinsä tarratapetit, joiden värit suunnitteli Peten ystävä Peten visioiden mukaan.

Puuseinä rouhealla reiällä on hänen puuseppäystävänsä tekoa samoin kuin on iso Parturi Pete –logokin.
– Arvostan käsityötä ja käsityön tekijöitä. Siksi halusin, että puuseinässäkin näkyy oma käden jälkeä, ettei kaikki ole kuin koneella veistettyä, Pete sanoo.

Sisustuksen upeat antiikkiyksityiskohdat löytyivät yhden puhelinsoiton päästä: Peten ystävä omistaa antiikkiliikkeen ja oli jo valmiiksi haalinut Petelle hänen tyyliinsä sopivat kalusteet, kuten yhä toimivan vanhan kassakoneen, vitriini ja tarjoilupöydän. Vanhan senkin Pete löysi itse vanhan tavaran liikkeestä ja parturituolikin oli ostettu unelmia varten varastoon jo neljä vuotta sitten.

 

– Punainen parturituoli on odottanut omaa tähtihetkeään jo jonkin aikaa. Se pääsee mukaan myös mesuille tai muihin tapahtumiin, Pete kertoo.
Pete tarjoilee miesasiakkailleen kahvia herkän romanttisista kahviastiastoista. Se onkin hyvää vastapainoa muuten karskille miehisyyttä uhkuvalle miljöölle.

Parturi Peten asiakkaista 80 prosenttia ottaa parturoinnin lisäksi parran muotoilun. – Nykyään pelkässä parran muotoilussa käy asiakkaita parin viikon välein ja parturointivälikin on lyhentynyt neljään viikkoon. Onhan se hienoa saada katukuvaa komeammaksi, Pete Laitinen hymyilee.

Enää kuvioista puuttuu viskipullo ja etkoja vetävä, parturipenkillä notkuva rokkiystävä. Peten jääkaapista ei kuitenkaan löydy edes olutta. – Siellä on parturin taukolimpparit ja maitoa, Pete naurahtaa.

   

Scroll to Top