lokakuu 2021

Taidetta, designia ja muotia

Helsingin Punavuoressa sijaitseva Bob Hair Helsinki on kampaamo ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka, jossa voi inspiroitua niin muodista, kauneudesta kuin taiteesta. Kampaamon takana ovat pitkän linjan hiustaiteilijat Kristel Tamm ja Saara Vuorela, jotka ovat työskennelleet hiusalalla yli 20 vuotta. Idea oman kampaamon perustamiseen syntyi heidän halustaan monipuolistaa kampaamoalaa ja tuoda siihen selkeä...

Alalla tapahtuu taas! Salon International hiusmessut käynnissä Lontoossa

Lontoon ExCeLissä on käynnissä ensimmäiset hiusalan messut sitten pandemian alun. Salon International messut alkoivat lauantaina 16.10. ja jatkuvat vielä tänään maanantaina. Messuilla on nähty inspiroivia seminaareja, päästy verkostoitumaan kollegojen kansa, nähty upeita hiusnäytöksiä ja opittu markkinoiden uutuustuotteista ja innovaatioista. Ihanaa, että maailma aukeaa ja alalla jälleen tapahtuu! Alla hieman tunnelmia...

Luonnonkosmetiikan myynti kasvoi vuodessa 47%

Pro luonnonkosmetiikkayhdistys tutkii vuosittain jäsenyritystensä myynnin kautta luonnonkosmetiikan käyttöä ja kasvua. Vuonna 2020 luonnonkosmetiikan myynti kasvoi 47% vuoden 2019 tasoon verrattuna ollen yli 22 miljoonaa euroa, mikä  on jäsen yritysten liikevaihtoa ja pääosin myyntiä jälleenmyyjille. Kuluttajahinnoissa luku olisi vieläkin suurempi. - 47% kasvu kertoo siitä, että luonnonkosmetiikan suosio kiihtyy. Luonnonkosmetiikka ei ole enää...

Kun maskisuosituksista luovutaan, voit hyödyntää maskisi hiuksiisi – katso video

Kasvomaskien käyttöön liittyviä suosituksia on alettu purkaa ja pian saattaa monelle maskeja hamstranneelle jäädä läjä käyttämättömiä maskeja. TikTok käyttäjä Chikpui.j3 näyttää miten voit hyödyntää maskisi, kun niitä ei enää kasvojen suojana tarvita! Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä! @chikpui.j3 The shampoo help me a...

Kosmetologipäivät 2021 verkossa NYT!

Kosmetologeille, kosmetiikkaneuvojille ja alan opiskelijoille tapahtuma antaa tilaisuuden oppia, inspiroitua ja kuulla alan nykytilanteesta. Messupäivien aikana nautitaan mm. ammattiluennoista, näytteilleasettajien tarjonnasta ja ammattituotetarjouksista. Kosmetologipäiville tervetulleita ovat: kosmetologit ja kosmetiikkaneuvojat sekä näiden tutkintojen opiskelijat ja opettajat sekä kauneushoitoloiden omistajat ja ostopäätöksistä vastaavat henkilöt. Verkkotapahtumaan rekisteröityminen on ilmaista. Voit rekisteröityä TÄSTÄ. Kosmetologipäivät...

Katastrofiapua ja treenivinkkejä

Crossfit-ammattilainen Mirka Henriksson heittää treenilaukun eteisen lattialle ja juuri kampaamosta uuden leikkuun saanut hius heilahtaa puolelta toiselle. ”Mitä on tapahtunut?” aviomies huudahtaa ja katsoo Mirkaa ihmeissään. Pitkä ja kiiltävä hius oli kynitty täyteen koloja ja pituutta oli lähtenyt yli 10 senttimetriä. – Kun mieskin kiinnitti...

Fígaro Awardsiin uusi Kansainvälinen hiusmuotikokoelma -kategoria

Espanjalainen Fígaro Awards hiusmuotikilpailu otti tänä vuonna uudeksi kategoriakseen "Kansainvälinen kokoelma"-sarjan. Osaa uuteen kateogriaan otti 15 kansainvälistä parturi-kampaamoliikettä 27:llä eri kokoelmalla.

Oliko suomalaisia mukana? Ilmianna itsesi Pinniin :) Tässä valitut kolme kansainvälisen sarjan finalistikokoelmaa

Suomalaisten huippuvideot kansainvälisessä Visionary Awards -kilpailussa!

Suomalaiset Kati Suokas ja Harri Åkerberg kilpailivat viikonloppuna Alternative Hair Shown yhteydessä järjestetyssä International Visionary Awardsissa. Kumpikin Cut&Color-sarjassa. Voittoa ei tällä kertaa tullut, mutta UPEITA ovat silti Harrin ja Katin työt. Kilpailu toteutettiin virtuaalisena ja tässä suomalaiskisaajien finaaliin lähettämät kisatyövideot. Hair and styling: Kati Suokas Video: Mikko Karekivi Makeup: Studio Tiina Lamberg Clothing: Sami Eskelinen...

Pinni onnittelee: Anne Partanen on vuoden 2021 Yrittäjänainen

Partanen on kulkenut alusta asti rohkeasti omia polkujaan: hän on kasvattanut yrityksestään neljän toimipaikan ketjun ja työllistää lähes 30 parturi-kampaamoalan ammattilaista. Partanen kertoo kiinnostuneensa alan bisnespuolesta jo opiskeluaikoinaan. Yrittäjäksi hän ryhtyi 20-vuotiaana. Vuonna 1981 perustettu parturi-kampaamo PääAsia juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivalta. - Suvussa ei ollut yrittäjiä ennen minua. Huomasin jo opiskelijana...

syyskuu 2021

70-luvusta kasariin sekunneissa – katso viraali TikTok-video

TikTokissa leviävä hiusvideo on kerännyt jo 5.7 miljoonaa tykkäystä. Videolla Groovy_mal nimimerkillä eriintyvä henkilö kihartaa hiuksensa 70-lukulaiseen tyyliin ja hielauttamalla päätään muutaman kerran, kampaus muuttuu kuin aivan toiseksi! Katso video alta! Jos se ei aukea voit katsoa sen myös tästä. @groovy_mal Little bit of that hair...

Pinni uudistui – Digiloikalla harppaus verkkokaupan ylläpitäjäksi

Kaikille tuttu Pinni on toiminut pian 35 vuotta hius- ja kauneusalan hyväksi julkaisten alan ainoaa kotimaista ammattilehteä. Pinni on saanut seurata harvinaisen läheltä alan nousu- ja laskusuhdanteita ja viimeisimpänä koronakriisi nosti huolen pinniläistenkin otsalle: Kuinka Pinni voisi tukea pienyrittäjiä ja saada alan taas uuteen nousuun? Koronakriisi siivitti Pinnin jo alkaneen digiloikan uusille urille ja...

Suomalainen Book Salon keräsi miljoonan euron rahoituksen

Kuva: Jonne Castrén, Book Salonin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja sekä Book Salonin toimitusjohtaja Harri Myllylä. Suomalainen Book Salon on kerännyt miljoonan euron rahoituksen, jossa johtavana sijoittajana toimi Big Bets VC. Lisäksi rahoituskierrokseen osallistui muun muassa Sontek Ventures sekä kokenut enkelisijoittaja Lennu Keinänen. - Olemme kiitollisia saamastamme luottamuksesta sijoittajilta, jotka yhdessä Book Salonin kanssa haluavat tehdä...

Pinni sanoutuu jyrkästi irti sukupuolisesta syrjinnästä

Pinni on jo vuosia jakanut ammattihiuskosmetiikan Vuoden paras-palkintoja. Niin teimme taas tänä vuonna, ja kymmenen hiusbränditaloa vastaanottivat ylpeinä ja tyytyväisinä ansaitut palkintonsa. Pinni ei palkitse pelkästään bränditaloja, vaan samalla myös jokainen palkittava brändituote saa terveiset hiusammattilaisilta ja kampaamo- ja parturikuluttajilta, jotka tuotteita ostavat ja käyttävät. Tuomareina on Pinnin toimituksen lisäksi...