huhtikuu 2020

Tukkatalon Hiusväribaarista tuotteet ja ohjeet kotona tehtävään hiusväriin

Tukkatalo loi kanta-asiakkailleen Hiusväribaarin, josta asiakas saa kotiinsa henkilökohtaisella reseptillä tehdyn värin ja 15 minuutin konsultaatiossa ohjeet värin levittämiseen. Tukkatalon HiusväriBaari palvelusta saa vain turvallisia suoravärejä, ei hapetevärejä eikä vaalennuksia. Koronakriisi aikaisti konseptin lanseerausta.   - Idea turvallisiin hiusväreihin syntyi muutaman vuoden takaiselta Tanskan reissulta, kertoo Tukkatalon toimitusjohtaja Kadri Oja. Hän vieraili Tanskassa kollegansa Johanna...

PINNI erikoisnumero taipuu verkkoon koronakriisin vaikutuksesta – tilaajille tunnukset

Hei kaikki PINNIn ystävät, Koronaviruksen vaikutukset ovat ulottuneet koko hiusalaan, eikä Pinnikään ole muutoksilta välttynyt. Odotettu ja upea, ensi viikolla ilmestyvä PINNI numero 4 tehtiin digitaaliseen muotoon - kyseessä on siis mm. videoilla rikastettu versio printtiPINNIstä! Tämän ovat mahdollistaneet ihanat yhteistyökumppanimme, joista kerromme lisää lehdessä. Pinnin tilaajat tulevat saamaan meiltä viikon sisällä...
|

Pinnin Instagram-livessä hiusalan etäopiskelija ja -opettaja – Voiko kädentaitoja oppia ja opettaa diginä?

Pinnin IG-livehaastatteluissa kuullaan parturi-kampaajia ja hiusalan muita ammattilaisia viikoittain vaihtuvin vierain. Viidennessä Pinnin Instagram-livessä aiheena oli hiusalan etäopetus ja -opiskelu. Haastateltavina olivat Luksian opettaja Mirka Michalska ja Omnian opiskelija Marianne Backström. Haastattelijana Pinnin toimituspäällikkö Pia Paalasvuo. Hiusalan päätoiminen tuntiopettaja Mirka Michalska Lohjalla sijaitsevan Länsi-Uudenmaan koulutusyhtymän eli Luksian hiuspuolen opettaja Mirka Michalska on toiminut...
||

Näitä kampaajia ei koronakriisi lannista – täysillä uuteen!

Koronakriisi ei ole lannistanut läheskään kaikkia kampaajia ja yrittäjiä. Parturi-kampaaja Niko Honkanen teki nyt korona-aikana rohkean ratkaisun: Hän lähti yrittäjäksi uuteen liikkeeseen maaliskuun alusta. Positiivisin ajatuksin tulevaisuuteen suhtautuvat myös hiusalan taiturit ja yrittäjät Pia Salakari ja Marita Rantanen, jotka avasivat liikkeensä nyt maaliskuussa. Nikolla on luotto siihen, että yrittäjäksi lähtemisen ratkaisu...
|||

Kampaajayrittäjältä alennusta hoitoalan työntekijöille

Helsinkiläinen Unelma Hair and Make up -kampaamo halusi luoda alennuskampanjan hyvään tarkoitukseen. Kampaamo on huhikuun alusta tarjonnut sairaanhoitoalalla työskenteleville sekä yrittäjille 35 prosentin alennuksen kaikista heidän palveluistaan. Mikä olisikaan rentouttavampaa hektisen työpäivän jälkeen kuin saapua hemmoteltavaksi alennettuun hintaan? Tasapainoksi hektiselle työlle, tauoksi yrittäjän haasteista. ”Pieni pala unelmaa” on Unelma Hair and...

Kao Salon Global Experience -tapahtuma virtuaaliseksi. Kilpailutöille lisäaikaa!

Kao esitteli viime vuoden Global Zoom -tapahtumassa Wienissä uuden Global Creative Awards -kilpailun, joka korvaa aiemman Color Zoom –kilpailun. Global Creative Awards tarjoaa useita erilaisia mahdollisuuksia kilpailla sekä Technical että Editorial –kategorioissa. Kilpailu käydään osana Kao Salon Global Experience -tapahtumaa, joka oli tarkoitus järjestää  Amsterdamissa lokakuussa. Kao on kuitenkin koronakriisin...

Pinnin IG-livestä vinkit tukihakemusten tekoon: kaksi tukea saanutta yrittäjää kertoo

Pinnin IG-livehaastatteluissa kuullaan parturi-kampaajia ja hiusalan muita ammattilaisia viikoittain vaihtuvin vierain. Neljännessä Pinnin Instagram livehaastattelussa vieraina oli kaksi koronakriisiin rahallista tukea saanutta yrittäjää: M Roomista yrittäjä Toni Kylätasku, jonka johtama parturiketjuliike sai Business Finlandilta 98 000 euron tuen sekä Sevil Maralija, jonka yritys Lady & Gentleman sai ELY-keskukselta 7200 euroa...
|

Paula sai koronakriisistä kimmokkeen Facebookissa tapahtuvaan tuotepussimyyntiin

Paula Mäntyjoki myy muutamana päivänä viikossa Facebook-sivullaan 20-30 euron tuotepussin, joka sisältää hiustuotteita hänen liikkeensä hyllyiltä. Tuotepussi menee aina ensimmäiselle, joka ehtii ilmoittautumaan pussin ostajaksi.  - Näin asiakas saa laadukkaita hiustuotteita edulliseen tarjoushintaan, ja minä saan tavaraa myytyä hyllystä, Paula kertoo ideasta. Idea pusseihin syntyi, kun koronatilanne alkoi viedä Paulalta asiakkaita sairastumispelon...
||||||

Four Reasons lahjoittaa osan myyntituotoista Mielinauha-keräykseen

Mielinauha-keräys on MIELI Suomen Mielenterveys ry:n vuosittain järjestämä varainkeruukampanja, jolla tuetaan mielenterveyden edistämistä ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien kriisiauttamista. Koronavirusepidemian takia Mielinauha-keräyksen (1.4.-15.8.2020) varat suunnataan tänä vuonna kokonaisuudessaan kotimaiseen kriisiauttamiseen. Four Reasons tukee kampanjaa lahjoittamalla osan Four Reasons Professional pesu- ja hoitotuotteiden myyntituotoista keräykseen.

Miraculos Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Hakala. Kuva: Four Reasons. Koronaepidemian...
|

Tuulikaappikauppa, pidennetyt maksuohjelmat ja tilaushelpotukset helpottavat Schwarzkopf-kampaajan arkea

Schwarzkopf Professional -tuotemerkin omistaja Henkel perusti koronakriisin selättämiseksi kansainvälisen tukiohjelman nimeltä Henkel's Solidarity Program. Ohjelmaan sisältyy kahden miljoonan euron lahjoitus COVID-19 -pandemian vastaiseen työhön eri organisaatioille, viiden miljoonan hygieniatuotelahjoitukset sekä joillakin tuotantolinjoilla siirtyminen desifiointiainetuotantoon osana hyväntekeväisyyskampanjaa. Suomalaiskampaajille ohjelma sisältää korona-ahdingon selättämiseksi muun muassa pidennettyjä maksuaikoja, ”tuulikaappikaupan” ja pientoimitukset ilman lisäkuluja.

Schwarzkopf...

Hiustenleikkuuta etänä since kevät 2020!

Juontaja Tinni Wikstömin Instagram-päivitys etätukanleikkuusta on saanut jo yli 35 000 katselua. Videolla Tinni viettää etäaikaa parhaan ystävänsä Eijan kanssa ja illan päätteeksi kaksikko päätyy "yhdessä" leikkaamaan Eijan hiukset. Video lähtee liikkeelle kohdasta, jossa Eija ronskisti vetää etuhiuksensa saksilla kulmakarvojen kohdalta"minttiin". - OHO, Näytä! NÄYTÄ!! Tinni saa sanottua nauruhepulin keskeltä. - Oho,...
|

Korona mullisti kouluttajien arjen – hiusalan ammattilaisille nyt tarjolla koulutusta livelähetyksinä

PINNI livelähetys Instagramissa pureutui jälleen ajankohtaiseen teemaan: kuinka koronatilanne on vaikuttanut hiusalan ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin? Pinnin toimituspäällikkö Pia Paalasvuon haastateltavina 9.4.2020 olivat IdHAIRin koulutuspäällikkö Samu Puhakka ja Kérastasen Brand Expert Kirsi Riikonen.

Alle kuukausi sitten maaliskuun puolivälissä monet bränditalot reagoivat koronatilanteeseen perumalla siinä vaiheessa kaikki koulutustilaisuudet huhtikuun loppuun saakka. IdHAIR:n koulutuspäällikkö Samu...
|

Hiuskonsultaatio videon välityksellä

Q Hair -liike on aloittanut koronan takia etäkonsultaation asiakkaille videon välityksellä. Jopa 30 prosenttia palvelun käyttäjistä varaa kampaamoajan. Etäkonsultaatio idea on ollut Q Hairilla kehitteillä jo pari vuotta, mutta koronan luoman poikkeustilanteen takia konsultaation lanseeraus hieman nopeutui. Asiakas varaa ajan etäkonsultaatioon ja saa linkin hangouts-videopuheluun. Konsultaatioon on varattu aikaa tunti. - Q Hairin...
||||

Kauneusyrittäjälle 100 000 euron tuki koronakriisiin!

Kauneusalan yrittäjä Kati Mouhu yhdessä puolisonsa ja yhtiön osaomistaja Simo Näverin kanssa haki ja sai Business Finlandin tukea virtuaalisen meikkikoulun kehittämiselle. Tuki oli enimmäistuki, eli upeat 100 000 euroa. - Totta kai nyt on helpompi jo hengittää, lahtelaista parturi-kampaamo ja meikkistudio Savon & Eko -liikettä pitävä Kati Mouhu kertoo.

Maaliskuun puolivälissä lahtelaisliikkeen...